Italia Sudenpentuja parempi 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisojen päätösottelussa – ”Isossa kuvassa teimme historiaa”

Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat Meksikossa päättyivät tappioon Italialle 64-73 (26-40). Suomi sijoittui historiallisesti kahdeksanneksi, mikä on Sudenpentujen kaikkien aikojen korkein sijoitus MM-kisoissa.

Italia oli parempi Sudenpentujen kovasta väännöstä huolimatta. Kuva: FIBA.

Italia pääsi johtoon pelin alussa ja kykeni pitämään johtoasemansa loppuun asti. Puoliajalla Suomi löysi itsensä 14 pisteen takaa-ajoasemassa.

– Pelin ensimmäinen puoliaika oli huono. Alle vuorokausi edellisen päättymisestä ja viides ottelu turnauksessa, kun meillä ei ole mahdollisuutta harjoitella ottelupäivänä. Isoin syy taisi kuitenkin olla Italian aggressiivisuus, joka tarkoitti ongelmia levypalloissa sekä liikaa menetyksiä, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.

Puoliajan jälkeen Suomella oli etsikkoaikansa ja suomalaiset kirivät moneen kertaan alle 10 pisteen. Italialta löytyi kuitenkin jokainen kerta vastaus.

– Puoliajalla puhuimme siitä, että emme halua luovuttaa, vaan taistella. Sen teimmekin, vaikka emme pystyneet parantamaan riittävästi pelataksemme lopussa voitosta.

Suomen pistenaiset olivat Tiia Talonen (11/2) ja Nicole Ogun (12/14). Italian parhaimmistoon lukeutuivat Emma D’este (13/16) ja Emma Giacchetti (12/5/10 syöttöä/8 riistoa).

Suomi sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi voittamalla Argentiinan, mutta häviämällä Japanille ja Espanjalle. Turnauksen neljännessä ottelussa, neljännesvälierissä (Round of 16), Suomi voitti Uusi-Seelannin ja pääsi kahdeksan parhaan joukkoon. Puolivälierissä Suomi hävisi Kanadalle ja seuraavassa kahdessa sijoitusottelussa Australialle ja nyt Italialle.

Suomen sijoitus kahdeksanneksi on historiallinen. Suomen nuorisomaajoukkueista MM-kisoissa on pelannut aiemmin vain 17-vuotiaiden poikien maajoukkue vuonna 2016, jolloin Sudenpennut sijoittui 12. sijalle.

– Kaiken kaikkiaan olemme onnellisia sijoituksestamme. Paikka kahdeksan parhaan joukossa täytti tavoitteemme. Samaan aikaan tiedostamme, että suorituksemme ei ollut sitä, mitä halusimme. Olisimme voineet pelata paremmin. Jokaiseen peliin mahtui hyviä jaksoja, mutta valitettavasti huonot jaksomme olivat ajoittain liian pitkiä. Peli ei ollut riittävällä tasolla, jotta olisimme voineet tapella paremmista sijoista. Ja peli, jos mikä, on minun vastuullani, Räikkä aloitti turnauksen analysoinnin.

– Isossa kuvassa teimme historiaa ja siitä valtavat kiitokset koko joukkueelle. Pelasimme kesällä ainoastaan viime kesän arvokisamitalisteja vastaan ja otimme tarvittavat voitot päästäksemme tähän tulokseen. Sitä ei kukaan vie tältä joukkueelta pois.

– Toivoisin, että suomalaiset valmentajat ja erotuomarit katsovat nämä pelit vaikka toiseen kertaan erittäin tarkalla silmällä. Jokainen kontakti, kovakaan, ei ole virhe. Jos haluamme jollain aikavälillä tottua tähän peli-intensiteettiin, niin valmentajien tehtävä on pitää huolta, että kovia kontakteja sallitaan harjoituksissa ja tuomareiden tehtävä on sallia ne peleissä.

– Minulla on ollut kunnia valmentaa tätä joukkuetta kolmen kesän ajan. Myös valmennusryhmä on pysynyt kasassa. Nyt meidän yhteinen taival päättyy. Vaikka olo on haikea, niin eiköhän me otettu yhteistyöstämme se irti, mitä oli otettavissa. Näillä ihmisillä on aina paikka minun sydämessäni.

> Ottelutilastot

Päivitetty