28.1.2008 Viime viikolla Euroliiga-kauden ennätyspisteensä heittänyt Hanno Möttölä oli jälleen Aris Thessalonikin parhaimmistoa, kun joukkue otti yhdeksännen peräkkäisen voittonsa Kreikan liigassa. Aris puolusti Thessalonikissa vierailleesta Olympia Patrasista 75-66-voiton. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Ottelun loppulukemat eivät tee oikeutta Ariksen ylivoimalle. Patras jäi kotijoukkueen jalkoihin jo avausneljänneksellä, jonka Aris jyräsi nimiinsä 24-8. Kolme minuuttia ennen loppuvihellystä Aris johti jo 71-51. Patras pääsi kaunistelemaan loppulukemat Ariksen kanadalaissuomalaisen päävalmentajan Gordon Herbertin peluutettua ryhmänsä nuorempaa kaartia.
Hanno Möttölä pelasi ottelussa tehokkaasti reilut 27 minuuttia. 209-senttinen suomalainen pussitti 12 pistettään upottamalla kakkosensa 4/6 ja vapaaheittonsa 4/5. Lisäksi Möttölä kahmi kuusi levypalloa, antoi neljä koriin johtanutta syöttöä ja torjui yhden vastustajan heiton.
Möttölää enemmän pisteitä Aris-miehistöstä teki vain Bracey Wright, jolle kirjattiin 15 pistettä.
Viime viikon Euroliiga-kierroksella Möttölä säkitti 22 pistettä, kun Aris voitti vieraissa turkkilaisen Efes Pilsen Istanbulin.
Aris on edelleen Kreikan liigassa kolmantena, mutta nousi voitollaan voiton päähän sarjakakkonen Olympiakosista, joka kärsi yllätystappion PAOK Thessalonikille (81-80).
Suomalaislaituri Tuukka Kotti oli toista kertaa peräkkäin joukkueensa Rietin aloitusviisikossa Italian liigassa. Kotin iloksi Rieti otti myös toisen peräkkäisen voittonsa kaadettuaan kaksi jatkoaikaa vaatineessa trillerissä Varesen lukemin 83-82.
Kotti pelasi ottelussa 25 minuuttia, upotti seitsemän pistettä ja poimi huomaansa kolme levypalloa.
Sarjaporrasta alempana Italian kakkosliigassa Antti Nikkilän Sassari kukisti vieraissa Riminin 99-91. Nikkilän saldoiksi jäi 17 peliminuutissa neljä levypalloa ja kaksi pistettä.
Suomen maajoukkueen kakkosvalmentajan Pekka Salmisen luotsaama Solna Vikings on Ruotsin liigan kuumin joukkue juuri nyt. Solna on voittanut jo seitsemän peräkkäistä ottelua ja noussut sarjassa toiseksi (voittosuhde 13-6). Tuoreimmassa ottelussaan Salmisen suojatit nitistivät paikallisvastus Akropolin vieraissa 96-90. Yksi Solnan nousuun panoksensa antaneista on Suomessakin viime kaudella nähty Bilal Salaam, jolle Akropol-peli oli yhdeksäs Solna-paidassa. Salaam on esiintynyt Ruotsissa 13,6 pisteen, 11,2 levypallon ja hurjan 3,4 torjunnan keskiarvoin.
Veli Taatilan edustama Borås voitti sarjajumbo Gothian 86-72 Taatilan saadessa tililleen merkinnän yhdestä levypallosta. Borås on Ruotsin liigassa viimeisellä pudotuspelipaikalla kahdeksantena (9-10).
Teemu Rannikon edustama BC Himki voitti Venäjän liigakierroksella Lokomotiv Rostovin kotonaan 77-68 ja säilytti sarjan jaetun ykköspaikan Moskovan TsSKA:n rinnalla. Rannikko kärsii kantapäävammasta ja lienee sivussa tositoimista aina maaliskuun alkuun saakka.
Roni Leimun joukkue Hamar hävisi Fjölnirille Islannin liigassa vieraissa niukasti 74-77. Leimu pussitti 16 pistettä pelattuaan 37 minuuttia.
Anton Mirolybovin valmentama Herten kärsi kolmannen peräkkäisen tappionsa Saksan kakkosliigassa, kun se hävisi vieraissa lukemin 69-85 Crailsheim Merlinsille.
Ville Kaunisto avitti tuplatuplallaan (12/12) joukkueensa Qalat-Cajasolin 78-52-kotivoittoon Cornellasta Espanjan kolmosliigassa.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.