12.5.2020 08:54 Kahden viime kauden ajan Frimodig toimi joukkueen apuvalmentajana naisten Korisliigassa. Huiman pelaajauran tehneelle Piiparille valmennuspesti on ensimmäinen aikuisten sarjassa.
Päävalmentajaksi palaava Joonas Frimodig oli nostamassa Kouvottaret pääsarjaan kauden 2015-16 päätteeksi. Kuva: Ville Vuorinen
Kouvottarien päävalmentajana Frimodig on toiminut aiemminkin. Hän oli nostamassa joukkueen alueellisesta kakkosdivarista 1 divisioonaan (14-15) ja heti vuotta myöhemmin naisten Korisliigaan (15-16). Kouvojen juniorimyllyn läpikäynyt Frimodig on pelannut Korikouvoissa 21 ottelua miesten I divisioona B:ssä.
Frimodig on viime kauden aikana suorittanut huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT) kahta lähijaksoa lukuun ottamatta, kunnes koronapandemia katkaisi koulutuksen.
Viime kaudella Kouvottaret oli matkalla runkosarjan voittoon ennen kuin kausi katkaistiin. Suomen cupissa kouvolalaisjoukkue taipui finaalissa Peli-Karhuille.
- Odottavin tunnelmin kohti kauden alkua, otan nöyrin mielin tarjotun haasteen vastaan. Mennyt kausi jätti sopivasti hampaan koloon, kun ei päästy mittaamaan pudotuspeleissä lopullista tasoa ja sijoitusta. Ensi kuun alussa laitetaan kesätreenit käyntiin yhdessä U19 -joukkueen kanssa. Tavoitteena on saada rinkiin riittävästi kotimaisia pelaajia, jotta voisimme pelata leveällä rotaatiolla intensiivistä koripalloa koko kentällä. Lähiaikoina julkaistaan toivottavasti pelaajasopimuksia ja lisäksi muutaman pelaajan kanssa odotetaan kesän kouluvalintojen tuloksia, Frimodig avaa seuran tiedotteessa.
Frimodig saa apuvalmentajaksi Kouvojen junioripäällikkönä toimivan Reetta Piiparin. Xavierin yliopistossa sekä Espanjassa ammattilaisena pelannut Piipari pelasi uransa aikana yli 300 ottelua naisten Korisliigassa. Piiparin palkintokaapista löytyy yksi Suomen mestaruus, kaksi Suomen Cupin mestaruutta, kaksi SM-hopeaa ja kolme SM-pronssia.
- Tosi hyvillä fiiliksillä mukaan ja kiitollinen mahdollisuudesta. Joonaksen kanssa tehtiin yhteistyötä jo divarikaudella ja keskusteluissa yhteinen sävel löytyi aika nopeasti. Innolla lähdetään rakentamaan seuraavaa kautta. Hienoa, että pystyn tämän ohella jatkamaan nykyistä työtäni. Kiitos tästä kuuluu seurajohdolle, että saatiin rakennettua toimiva paketti, kommentoi Piipari, joka oli pelaajana kaudella 2015-16 nostamassa Kouvottaria divarista naisten Korisliigaan.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.
BC Nokian naisten joukkue lähtee innolla ja kovalla motivaatiolla kohti naisten Korisliigan kautta 2024-25. Viime kauden I divisioonan voittajajoukkue jatkaa pääosin samalla kokoonpanolla, mikä lupaa vahvaa ja yhtenäistä peliä alkavalla kaudella.
Tuleva kausi on Määttäsen kolmas naisten Korisliigassa. Viime kaudella hän tehtaili 6,2 pistettä, 2,2 levypallo ja 2 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden.
Naisten Korisliigassa pelaava Vimpelin Veto on tehnyt valmentajasopimuksen tamperelaislähtöisen Jarkko Mäen kanssa. 27-vuotiaan Mäen sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkue on allekirjoittanut mieluisan jatkosopimuksen, kun viimeiset kaksi kautta Honkaa vahvistanut Cierra Walker palaa vihreävalkoiseen pelipaitaan kolmannelle kaudelle 2024-25.
BC Nokian naisten koripallojoukkue hakee Korisliiga-lisenssiä kaudelle 2024-25. Joukkuetta menestyksekkäästi valmentanut Denis Kucevic jatkaa tehtävässään uudella 1+1-vuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigaan valmistautuva Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Niko Nyholmin ja valmentaja Reetta Piiparin kanssa.
Naisten Korisliigan välieräjoukkue Forssan Alkua päättyneellä kaudella edustanut Laukaan Urheilijoiden kasvatti Pinja Paananen, 19, siirtyy ensi kaudeksi Arkansasin yliopistoon.
Pyrintö on solminut kautta 2024-25 koskevan sopimuksen kasvattajaseuraansa palaavan Kenisha Williamsin kanssa.
Niko Kuusi on solminut päävalmentajasopimuksen Saksassa naisten Bundesliigaa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa. Kuusen johdolla Torpan Pojat voitti tällä kaudella seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin.