11.5.2007 Korisliigassa pelaava Kouvot on uudistanut organisaatiotaan alkavalle kaudelle. Seuran toimitusjohtajaksi on nimetty 1.5.2007 alkaen Kouvojen markkinointipäällikkö Jukka Kyöstilä ja hallintopäälliköksi Antti Immonen.
Kouvojen noustessa pääsarjaan 1993 Kyöstilä nimettiin edustusjoukkueen toiminnanjohtajaksi. Vuonna 1995 hänet nimettiin vuoden seurajohtajaksi. Sen jälkeen hän on toiminut ToPon kehityspäällikkönä ja kymmenen vuotta kiinteistönvälittäjänä. Seuran markkinointipäällikkönä Kyöstilä aloitti 1.3.2007. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden yo Lappeenrannan yliopistosta pääaineenaan hankintojen johtaminen.
Antti Immonen on aloittanut seurassa työskentelyn päätoimisena 1993. Viimeiset vuodet hän on toiminut seuran toiminnanjohtajana. Immonen on toiminut 16 vuotta Kaakkoisen alueen hallituksessa, joista kuusi vuotta puheenjohtajana. Lisäksi hän on ollut kahdeksan vuotta liittovaltuuston jäsen sekä neljä vuotta liittohallituksen jäsen.
Seuran puheenjohtajana jatkaa rakennusneuvos Juhani Pousi ja uutena varapuheenjohtajana Jari Hangasluoma. Johtokuntaan kuuluvat lisäksi Reija Haka, Pirjo Hopponen, Matti Kulla, Ira Pasi ja Mikko Sydänmaanlakka.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.
Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Tampereen Pyrintö on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen Kalle Mattilan, 21, kanssa. Mattila on pelannut Pyrinnön akatemiajoukkueessa syksystä 2024. Opiskeluiden perässä tuolloin Tampereelle muuttanut Mattila nousi kuluneena kautena osaksi Korisliiga-joukkuetta.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.