8.4.2015 Petteri Koponen tulee pelaamaan ensimmäisenä suomalaispelaajina Eurocupin finaalissa sitten Hanno Möttölän, joka juhli ULEB Eurocupin kultaa Moskovan Dynamon kanssa 2006. Koposen edustama BC Himki löi turkkilaisen Banvit Bandirman Eurocupin toisessa välieräottelussa keskiviikkoiltana pistein 93–89 (42–35) ja eteni finaaliin kolmen pisteen marginaalilla.

Petteri Koposen BC Himki pelaa Eurocupin finaalissa. Kuva: Ville Vuorinen.
Himki alkoi varmistella voittoaan kahdeksan minuuttia ennen loppua neljän pisteen johtoasemassa. Moskovalaispuolustus sai Bandirman täysin jumiin, ja kun pelikellossa oli enää minuutti aikaa, Himki oli kasvattanut johtonsa jo turvallisesti 12 pisteeseen, 91–79.
Kotijoukkue joutui kuitenkin vielä kokemaan piinaavan loppuminuutin ja päävalmentaja Rimas Kurtinaitis kutsui omansa aikalisälle 13 sekuntia ennen loppua turkkilaisten hiipiessä neljän pisteen päähän (91–87). Lopussa Tyrese Ricen vapaaheitot kuitenkin jäätivät Bandirman.
Räjähtävästi pelin aloittanut Petteri Koponen sai toisessa välieräottelussa 17 minuuttia peliaikaa ja tyylitteli joukkueelleen viisi pistettä, neljä syöttöä ja kolme levypalloa. Kentän tähdet olivat Himkin Tyrese Rice (28/4 syöttöä) ja Bandirman Sammy Mejia (25/5/3 syöttöä).
Eurocupin finaalit pelataan 24. ja 29. huhtikuuta. Himkin vastustajaksi on vahvasti tyrkyllä Sasu Salinin edustama CB Gran Canaria, joka kohtaa myöhään keskiviikkoiltana toisessa välieräottelussa UNICS Kazanin. Salinilla ei ole enää edustusoikeutta Eurocupissa.
Ruotsin Basketliganin välieräsarjaansa voitoin 2-0 Uppsalaa johtanut Samuel Haanpään Borås Basket joutui puolustuskannalle, kun Uppsala voitti välierien neljännen osaottelun pistein 81–74 (40–40) ja tasoitti otteluvoitot 2-2:een.
Borås kummitteli puolitoista minuuttia ennen loppua kolmen pisteen päässä, kunnes Uppsalan Dwight Burke pieksi onnistumisillaan naulat Boråsin arkkuun.
Samuel Haanpää oli hyvässä tikissä. Susijengin tarkkakäsi viimeisteli 33 minuutissa 13 pistettä, seitsemän levypalloa, syötön, riiston ja blokin. Kentän hahmo oli kuitenkin voittajien Axel Nordström (25/14).
Välieräsarja palaa viidennessä ottelussa Boråsin kotikentälle. Finaalipaikka irtoaa neljällä voitolla.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.