Kouvot, Vilpas ja FoKoPo avausvoittoihin Korisliigassa

6.10.2012 Kolme uutta joukkuetta pääsivät ensimmäistä kertaa alkaneella kaudella voiton makuun Korisliigan lauantaikierroksella. Kouvolan Kouvot ja Forssan Koripojat ylsivät jatkoaikavoittoihin Namika Lahdesta ja Namika Lappeenrannasta, kun taas Salon Vilpas jyräsi vahvan toisen jakson turvin Lapuan Korikobrat nurin.

Antto Nikkarisen kolmonen suolasi lahtelaiset Kouvolassa.

Alex Vaenerberg kunnostautui Kouvojen karatessa Lapualta.

Sami Ikävalko oli pelipäällä FoKoPon kaataessa Lappeenrannan. Kuvat: Matti O. Koskinen, Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.

Avausottelussaan KTP:lle kaatunut Kouvolan Kouvot karkasi parhaimmillaan jo 16 pisteen johtoon Namika Lahdelta, mutta varsinaisen peliajan loppua kohti lahtelaiset alkoivat nipistää eroa umpeen.

 

Vielä runsas minuutti ennen neljännen jakson loppua Kouvot johti turvallisesti 88-82. Jordan Hasquetin kakkosen ja Roope Suonion kolmosen myötä kouvolalaisilla oli enää pisteen etumatka. Antto Nikkarinen upotti toisessa päässä yhden vapaaheiton, jonka jälkeen Namikan Louis Johnson tasoitti ottelun summerin soidessa vieden pelin jatkoajalle.

 

Jatkoajan sankariksi nousi Antto Nikkarinen, joka vei kolmosellaan Kouvot 98-94 johtoon, kun peliä oli pelaamatta vain 36 sekuntia. Namika kävi vielä kahden pisteen päässä, kunnes Nikkarinen venytti Kouvojen lopullisiksi voittoluvuiksi 101–97 (48–44, 89–89) vapaaheittoviivalta.

 

Nikkarisen (21/4/6 syöttöä) Kouvojen vahvimmat olivat Chris Hester (25/13), Ilari Seppälä (16/4/5 syöttöä) ja Samuli Vanttaja (13/11). Toisen täpärän tappion kärsineestä Namikasta Roope Suonio (21/4/4 syöttöä), Louis Johnson (20/6/3 syöttöä) ja Emmanuel Holloway (17/3/5 syöttöä) olivat pirteimmät.

 

Vilpas tukahdutti Korikobrat toisella jaksolla

 

Avausvoittonsa lauantaikierroksella haki myös Salon Vilpas, joka kuritti Lapuan Korikobria kotisalissaan Salohallissa pistein 94–80 (47–29).

 

Vilppaan voiton ensitahdit rummutettiin toisella jaksolla, kun Alex Vaenerberg käynnisti kuudella peräkkäisellä pisteellään salolaiskarkumatkan tilanteessa 22–22. Vilppaan takapelaajat Vaenerberg ja Marquis Hall pistivät parastaan, kun Korikobrat sai jakson lopussa aikaiseksi enää viisi pistettä ja Vilpas karkasi 18 pisteen johtoon eliminoiden Korikobrat voittotaistelusta.

 

Salolaisten tehotykki oli Marquis Hall (31/6/3 riistoa). Vilpas sai onnistumisia laajalta rintamalta, sillä myös Shawn Atupem (14/8), Eero Lehtinen (10/10), Alex Vaenerberg (10/6/5 syöttöä) ja Mikael Sandberg (9/6) olivat parhaimmillaan erinomaisia. Erityismaininnan ansaitsee 20-vuotias Ilmari Kallio (14/1), joka esiintyi ennakkoluulottomasti ja upotti kahdeksasta pelitilanneheitostaan kuusi. Vilppaan voittoriemua hillitsi Troy Barniesin loukkaantuminen vain kuuden minuutin pelin jälkeen.

 

Korikobrien amerikkalaiskolmikko BJ Holmes (22/2/5 syöttöä)-Dwight Tolbert (19/13)-Chris Commons (21/8) vastasi lapualaistehoista.

 

FoKoPo takamatkalta jatkoaikavoittoon Lappeenrannasta

 

Avausvoittoon lauantaina ylsi myös liiganousija Forssan Koripojat, joka lähti otteluun Lappeenrannan Namikaa vastaan ilman edelleen pelilupaansa odottelevaa amerikkalaislaituriaan Jahmar Thorpea.

 

Lappeenrantalaiset hallitsivat ottelua hienokseltaan kolmen jakson ajan, mutta varsinaisen peliajan viimeisellä neljänneksellä FoKoPo alkoi nousta sillasta. Isäntien Andrais Thornton vei ottelun jatkoajalle 11 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua Lappeenrannan johdettua parhaimmillaan kymmenellä pisteellä.

 

Jatkoajalla Lappeenrannan selkärangan naksaisi Julius Pehkonen, jonka kylmäpäinen kolmonen vei FoKoPon viiden pisteen johtoon (97–92) jatkoajan viimeisen minuutin alkaessa. Jatkoaikavoitto merkittiin FoKoPolle 102–98 (39–46, 86–86).

 

– Arvostan voittoa tosi paljon. Lappeenranta oli kovatempoinen joukkue. Olimme pitkään perässä, mutta jaksoimme uskoa tekemiseemme, myhäili FoKoPon päävalmentaja Miikka Sopanen.

 

FoKoPo sai suurimmat tehonsa takakentällä, kun ilmiömäisellä pelituulella olleet Sami Ikävalko (30/5) ja Charlie Burgess (26/11/3 riistoa) pistivät tuulemaan. Andrais Thornton (17/9) ja Thorpea hyvin paikannut Markus Molenius (14/8) olivat pelipäällä.

 

Lappeenrannasta Jason Conley (28/9/3 syöttöä/3 riistoa) ja Matthew Gibson (26/6/3 syöttöä/4 riistoa) pitivät pitkään vieraiden voittotoiveita yllä, mutta jäivät hyökkäyspäässä kaksin: muut vieraiden pelaajat eivät päässeet yli yhdeksän pisteen.

 

(Basket.fi-STT)
 

Lisätietoja: Korisliiga

Asiat

 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

1.6.2026 12:11 Korisliiga

Kehittyneimpänä palkittu Riku Korhonen Lahti Basketballiin

Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.

29.5.2026 10:04 Korisliiga

Trey Niemi ja Tommy Murr Korihaiden takakentälle

Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.

26.5.2026 15:06 Korisliiga

Elias Eerikinharju Hongan miesten takakentälle myös tulevalla kaudella

Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

Näytä lisää vastaavia