23.2.2024 09:31 KTP-Basket tiedottaa kiinnittäneensä kokoonpanoon triplatuplakone Jeremiah Woodin.
Jeremiah Wood pelasi sensaatiomaisia kausia Salon Vilppaassa. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
KTP-Basket kertoo tiedotteessaan, että pyrkii katkaisemaan tappiokierteensä hankkimalla viidennen amerikkalaisvahvistuksen. Joukkueeseen saapuu useista Korisliiga-seuroista ennestään tuttu sentteri Jeremiah Wood.
Tuore päävalmentaja Michael Pounds kertoo odottavansa kokeneen Woodin tuovan joukkueeseen johtajuutta ja sisäpeliä, joita KTP:ltä on tällä kaudella puuttunut.
– Selasin Eurobasketin sivuilta vapaita pelaajia ja näin Woodin nimen siellä. Tavoittelin hänen agenttiaan, ja kun hän ei vastannut, niin soitin Woodille suoraan ja kysyin, kiinnostaisiko tulla KTP:hen. Wood vastasi myöntävästi, Pounds toteaa samassa tiedotteessa.
39-vuotias Wood on viettänyt viime kaudet pelaamalla Etelä-Amerikassa Argentiinassa ja Uruguayssa ja voittanut aiemmin Korisliigassa mestaruuden Salon Vilppaan riveissä kaudella 2020–21. Lisäksi näppiin on tarttunut kaksi SM-hopeaa, finaalien MVP-palkinto ja vuoden ulkomaalaisvahvistuksen palkinto. Hän on pelannut Korisliiga-urallaan Vilppaan lisäksi Kataja Basketissa ja Kauhajoella.
Valmentaja Pounds jatkaa analyysiään tiedotteessa:
– Woodin paras ominaisuus on, että hän on hyvä kilpailija. Hän tuo kilpailua sekä peleihin että myös harjoituksiin, sillä kaikki nykyiset ulkomaalaisvahvistukset jatkavat joukkueessa. Kamppailu pelipaikoista kiristyy. Meiltä on puuttunut sellainen pelaaja, jolle voi tarjota pallon vaikeissa tilanteissa. Wood on myös hyvä syöttäjä ja levypallopelaaja.
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.