Lahti tyylitteli Cup-voittoon

Namika Lahti oli omaa luokkaansa miesten Suomen Cupin finaalissa sunnuntaina. Raivoisan kotiyleisönsä kannustamana lahtelaiset säilyttivät Final Fourin kotikenttätaian ja nappasivat ylivoimaisella esityksellä Cup-kannun Pyrbasketin nenän edestä lukemin 96-75.

Suomen Cup -mestaruus on nyt matkannut neljänä vuonna peräkkäin lopputurnausta isännöinneelle joukkueelle. Namika Lahdelle Cupin voitto oli historian kolmas ja tyylikäs jatke viime keväänä saavutetulle Suomen mestaruudelle.

Tapa, jolla Lahti mestaruuden sunnuntaina itselleen ratkaisi oli vakuuttava. Se ei jättänyt jossittelun varaa suuntaan eikä toiseen. Namika Lahti oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tamperelaisvastustaan parempi.

Pelin ratkaisut nähtiin toisen neljänneksen alussa, kun Lahti vei reilun minuutin jakson 7-0 ja karkasi 11 pisteen johtoon (37-26). Darrell Waters kavensi hetken päästä eron yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Pyrbasketilla ei enää loppupelissä ollut asiaa.

Lahden paikka myrkkyä Williamsille

Lauantaina Hongan tolalleen saanut Pyrbasket joutui sunnuntaina katsomaan sivusta kuinka vastustaja käänsi sen aseet omikseen. Ärhäkällä puolustuksellaan menestystä hankkineen Pyrbasketin prässi ei purrut lahtelaisiin. Lahti oli liian iso, liian liikkuva ja liian hyvin valmistautunut siihen.

– En muista ottelua, jossa olisin kokeillut noin monta eri kikkaa. Aina, kun saimme jostain kohtaa paikattua, alkoi jostain taas vuotaa. Lahti oli pykälää parempi molemmissa kenttäpäädyissä, harmitteli Pyrbasketin päävalmentaja Jarmo Laitinen.

Iloisen hyökkäyspelin lisäksi Namika Lahti esitti raudanlujaa puolustustyöskentelyä. Lahti pysäytti hyvin liikkuneella paikkapuolustuksellaan Pyrbasketin tehomiehen Damon Williamsin, joka lahtelaispuristuksessa joutui tyytymään 14 pisteeseen. Nekin syntyivät luokattomalla 35,3 prosentin tarkkuudella (6/17). Muutkin Pyrbasket-pelaajat olivat aseettomia, kun Lahden puolustus pakotti tamperelaiset 16 pallonmenetykseen. Itse se menetti pelivälineen ainoastaan kahdeksan kertaa.

– Kerrankin peli meni täysin käsikirjoituksen mukaan. Pelaajat olivat erittäin motivoituneita ja keskittyneitä ja he toteuttivat pelisuunnitelmaamme erinomaisesti, kiitteli Lahden luotsi Timo Hakamaa kultainen mitali kaulassaan.

Luhtanen ja Grant loisteliaita

Lahti olikin onnistujia täynnä. Marcus Grant (27/10), Charles Edmonson (22/10) ja Sami Lehtoranta (10/3) tekivät työjuhdan lailla töitä paitsi hyökkäyspäässä myös Williamsin ja Watersin pysäyttämisessä. Grant ihastutti kylmähermoisilla heitoillaan, Edmonson ilmavilla donkeillaan. Ottelun päätteeksi kapteenin oikeudella Cup-kannun pokanneen Grantin tilille merkittiin myös kuusi riistoa.

Teemu Laine, Jari Vekkilä ja lauantaiseen tapaan loistanut Antti-Jussi Sipilä toivat takuuvarmasti palloa ylös ja rakensivat peliä. Erityisesti Sipilän panos oli ilahduttava. 20-vuotias Sipilä tuli kentälle 15 minuutin pelin jälkeen, upotti heti kaksi kovaa koria, hankki pari virhettä tamperelaisille ja riisti pallon kertaalleen Williamsin hyppysistä.

Suuren sydämensä lahtelaisista osoitti jälleen kerran maajoukkuekapteeni Juha Luhtanen. Edelleen akillejännetoipilaana pelaava Luhtanen naulasi viidestä kolmosyrityksestään neljä, keräsi 23 minuutissa 17 pistettä, pelasi erinomaista puolustusta ja haki käsiviidakon keskeltä seitsemän irtopalloa.

– Tilanne oli minulle hankala, sillä jalka ei oikein tahdo kestää täysiä pelejä. Onneksi se nyt kesti ja sain ylimääräistä latausta muutenkin. Tällainen peli sytyttää – tämä oli minulle ensimmäinen Cup-mestaruus, Luhtanen kertoi muikea hymy kasvoillaan. Kaiken kaikkiaan Namika Lahti näytti eheältä joukkueelta, joka nautti täysin siemauksin pelaamisesta.

– Olemme todella hyvässä formissa niin henkisesti kuin fyysisestikin ja pelaamme kauden parasta koripalloa. Cup oli syksyn syksyn kohokohta ja tästä on hyvä lähteä kohti kevättä, päätti Hakamaa.