198-senttinen, 23-vuotias Eryk Thomas saapuu Loimaalle East Tennessee Staten yliopistossa. Viime kauden lopulla Thomas värvättiin Irlannin pääsarjaan, jossa hän edusti Merry Monk Ballinan joukkuetta yhdeksän ottelun verran 27 pisteen, 12 levypallon ja kolmen torjunnan keskiarvoilla.
– Thomas on urheilullinen ja liikkuva kaveri, joka auttaa joukkuepuolustustamme valtavasti. Yliopistossa häntä pidettiin konferenssinsa parhaana puolustajana, kertoo LoKoKon valmentaja Juha Valkama.
Thomasin rinnalle LoKoKoon saapuu 22-vuotias, niin ikään 198-senttinen Jonathan Heard, joka on perinteinen laitahyökkääjä. Heard valmistui viime keväänä Cal State Northridgen yliopistosta, jota hän edusti kolme vuotta. Parhaana yliopistovuotenaan Heard heitti 13,5 pistettä ottelua kohden.
– Heard ja Thomas tuovat meille lisää urheilullisuutta ja levypallovoimaa, eli niitä osa-alueita, joita pelistämme puuttui viime kaudella, Valkama jatkaa.
LoKoKolla on koossa kahdeksan pelaajasopimusta kaudelle 2007/2008. Heardin ja Thomasin lisäksi loimaalaisten divariryhmää edustavat Pietu Kätkä, Jussi Korhonen, Jura Ratia, Lasse Forsman, Jani Kivinen ja Eero Aaltonen. Joukkue täydentyy vielä suomalaispelaajilla.
Lisätietoja: http://www.loimaankorikonkarit.fi