Mäkelä aloitti voitolla KTP:ssä

20.3.2009 Keskiviikkona KTP-Basketin valmentajaksi valittu Roope Mäkelä aloitti valmentajauransa Korisliigassa voitokkaasti, kun KTP otti perjantain ainoassa liigapelissä kotivoiton Porvoon Tarmosta 85-72 (38-39) -tuloksella.

Voitto katkaisi KTP:n neljän pelin tappiojakson. Sarjataulukossa viimeisenä olevalle Tarmolle tappio sen sijaan oli jo kuudestoista peräkkäinen. Tarmo voi välttää suoran putoamisen vain voittamalla kaikki jäljellä olevat kuusi runkosarjapeliään ja toiseksi viimeisenä olevan Team Componentan pitäisi samalla hävitä loput seitsemän peliään.

 

Käytännössä putoamaan tuomittu Tarmo pisti kuitenkin KTP:n ahtaalle. Tarmo johti peliä pitkään, kunnes KTP nykäisi kolmannella jaksolla 47-47 -tilanteesta kolmiminuuttisen 10-0. Tuon jälkeen Tarmo ei enää päässyt voittokamppailuun.

 

- Peli ei ollut helppo, kun Tarmo vaihteli puolustusmuotoaan ja meillä ei heitto oikein pudonnut. Oma puolustuksemme alkoi kuitenkin pitää ja taistelimme hyvin. Päätavoitteena oli palauttaa joukkue voittojen tielle sekä saada iloista ilmettä ja siinä onnistuttiin. Paljon on silti vielä tekemistä, kommentoi KTP:n ex-peluri Mäkelä, joka on jo kahdeksas KTP:n päävalmentaja neljän kauden aikana.

 

Steve Smith oli KTP:n tehokkain 20 pisteellä. Nanayaw Awuah Addae heitti 12 pistettä.

 

Tarmon tehokaksikon muodostivat Victor Morris 25 pisteellä ja DeWayne Richardson 18 pisteellä sekä 20 levypallolla, joilla hän vahvisti liigan levypallotilaston kärkipaikkaansa.

 

 (STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

15.4.2026 12:13 Korisliiga

Greg Gibson on KTP-Basketin uusi päävalmentaja

KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.

15.4.2026 12:08 Korisliiga

Riku Laine palaa Vilppaaseen

Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

13.4.2026 10:12 Korisliiga

Kalle Mattila ja Pyrintö kahden vuoden sopimukseen

Tampereen Pyrintö on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen Kalle Mattilan, 21, kanssa. Mattila on pelannut Pyrinnön akatemiajoukkueessa syksystä 2024. Opiskeluiden perässä tuolloin Tampereelle muuttanut Mattila nousi kuluneena kautena osaksi Korisliiga-joukkuetta.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

Näytä lisää vastaavia