ToPo hävisi ottelun pitkälti heikkoon ensimmäiseen puoliaikaan. Joukkue sai kahdella ensimmäisellä neljänneksellä kasaan vain vaivaiset 19 pistettä. Kahdella viimeisellä kymmenminuuttisella ToPo terästäytyi hieman, mutta Pyrinnön hankkima etumatka oli jo liikaa.
Riemukkaan voiton ottaneiden tamperelaisten hahmo oli yllätyksettömästi Damon Williams (18/18). ToPon paras oli Josh Gonner (23/5).
Mikäli ToPo olisi pystynyt voittamaan ottelun, olisi se sivunnut pääsarjan yhden kauden voittoputkiennätystä. Helsingin Kisa-Toverien 43 vuotta vanha ennätys kuitenkin säilyi. HKT voitti kaudella 1963-64 peräti 21 peräkkäistä ottelua.
ToPon edellinen ja samalla kauden ainoa tappio oli kolmen kuukauden takaa lokakuulta, jolloin Kouvot haki pisteet Helsingistä.
Lahti vauhditti Componentan alamäkeä
Namika Lahti lisäsi Team Componentan tuskaa Korisliigan kellarikerroksessa voittamalla vieraansa pistein 93-72 (45-37).
Tappio oli Karkkilalle jo kuudes perättäinen, Lahti taas saalisti neljännen voittonsa putkeen.
Lahtelaiset ratkaisivat kamppailun edukseen kolmannella neljänneksellä, jonka isännät voittivat peräti 30-11. Kotijoukkue näytti paremmuutensa myös levypalloissa (48-32).
Isäntien kiistaton hahmo oli Ed Williams (30/10). Karkkilalaisten parhaista suorituksista vastasi Nick Wallery (27/11).
Kouvot kuritti Tarmoa
Kovassa keskitalven vireessä oleva Kouvot nappasi puolestaan kotipisteet Porvoon Tarmolta. Loppulukemat Mansikka-ahon urheiluhallissa olivat murskaavat 95-56 (36-29).
Kouvot aloitti pelin väkevästi ja karkasi jo ensimmäisellä kymmenminuuttisella liki 20 pisteen johtoon. Toisella neljänneksellä ote kuitenkin höltyi, ja Tarmo pääsi mukaan peliin.
Heikko toinen neljännes näytti kuitenkin olevan Kouvoilta vain tilapäinen lipsahdus. Heti puoliajan jälkeen joukkue otti jälleen ohjat käsiinsä ja jyräsi voittoon lopulta lähes näytöstyyliin.
Kotijoukkueen paras oli Corey Smith (29/6). Vierasjoukkueelle eniten pisteitä tekivät 16 pinnaan yltäneet Anthony Bennett ja Esa Mäki-Tulokas. Bennett pelasi Tarmo-paidassa ensimmäisen ottelunsa siirryttyään divisioonajoukkue Kaarinan Urasta.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, http://www.basket.fi/.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/