4.4.2024 09:25 Wartti Basket -kasvatti Saga Ukkonen, 22, siirtyy tulevaksi kaudeksi Fresno Staten yliopistoon. Neljästi aikuisten maajoukkueessa esiintynyt Ukkonen pelasi edelliset kolme kautta Texas Techin yliopistossa.

Saga Ukkonen nähdään senior-vuotenaan Fresno Staten paidassa. Kuva: Ville Vuorinen.
Ukkonen pelasi päättyneellä NCAA-kaudella Texas Techissä 27 ottelua, joissa hänen keskiarvonsa olivat 2,1 pistettä ja 0,9 levypalloa ottelua kohden. Kolmen kauden aikana hän ehti pelata 76 ottelua, joita hän aloitti kolme.
Ennen siirtymistään yliopistokentille Ukkonen pelasi neljä kautta HBA-Märskyssä. Kaudella 2020-21 hän tilastoi Korisliigassa 13,0 pistettä ja 3,6 levypalloa ottelua kohden.
Ukkonen on tähän mennessä pelannut urallaan neljä ottelua Susiladiesissa ja yhden ottelun haastajamaajoukkueessa. Nuorten maaotteluita hänelle on kertynyt 70 kappaletta.
Fresno State pelaa Mountain West Conferencessa, jonka lopputurnauksen joukkue on voittanut historiansa aikana neljästi. NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Fresno State on pelannut seitsemän kertaa. Edellinen edustus löytyy vuodelta 2014.
HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalon edustama North Carolina putosi leikistä ulos, kun UConn oli parempi 42-63 (20-28).