Salin pirteänä, Olimpija voittoon Valenciasta

18.11.2010 Sasu Salin pussitti Euroliigan ennätyksensä kuusi pistettä keskiviikkona, kun hänen edustamansa Union Olimpija Ljubljana kukisti espanjalaisen Valencian kotonaan 72-68 (35-32) peräti 12 800 slovenialaiskatsojan riemuksi. Olimpija johtaa Euroliigan D-lohkoa neljällä voitolla ja yhdellä tappiolla.

Sasu Salin nakutti uudeksi Euroliigan ennätyksekseen kuusi pistettä.

Samuel Haanpään käsi kävi Palencian päihittäessä Gironan keskiviikkoiltana. Kuvat: Getty Images ja Ville Vuorinen.

Viime viikolla Euroliigan avaustappionsa Moskovan TsSKA:n vieraana kärsinyt Olimpija aloitti keskiviikon ottelun hitaasti. Valencia söi slovenialaisisäntien eväät puolustuspelillään ja rynnisti avausjakson päätteeksi 13-22-johtoon.

Olimpija nousi toisen jakson alussa Kevinn Pinkneyn ratkaisuilla pisteen päähän. Puolustusvoittoinen ottelu eteni tasaisesti jakson loppuun asti, kunnes Sasu Salinin vapaaheitot ja Kenny Gregoryn donkki toivat Olimpijan 35-32-johtoon puoliajalle lähdettäessä.

Valencian ranskalaistakamies Nando De Colo piti joukkueensa mukana pelissä heitoillaan, kun Olimpija alkoi saada kaukoheittojyvänsä kohdalleen viimein kolmannen jakson aikana. Kolmas jakso huipentui Sasu Salinin kolmoseen, joka kasvatti Olimpijan johtolukemat tilanteeseen 54-50.

Olimpija onnistui pitämään päänsä kylmänä päätösjaksolla Valencian koko kentän prässissä ja piti vapaaheitoillaan johtonsa kahdeksan pisteen tuntumassa. Espanjalaisjoukkueen Omar Cook toi joukkueensa vielä kahden pisteen päähän, 70-68, mutta De Colo syyllistyi ratkaisuhetkillä kohtalokkaaseen pallonmenetykseen ja Vlado Ilievski naulasi vapaaheitoilla loppulukemiksi 72-68.

Viime viikonloppuna Adrianmeren liigan piste-ennätyksensä, 14, heittänyt Sasu Salin, kohensi Euroliigan piste-ennätyksensä kuuteen (kolmoset 1/3, vapaaheitot 3/4). Salin keräsi myös kaksi levypalloa, yhden riiston, yhden menetyksen ja neljä virhettä yhdeksässä peliminuutissa.

Olimpijan tehokkaimmat olivat Kevinn Pinkney (14/6/4 riistoa) ja Goran Jagodnik (12/6). Valencian tehoista vastasivat De Colo (16/6/4 syöttöä/4 riistoa), Cook (13/1/3 syöttöä) ja Robertas Javtokas (12/2).

Olimpija on voittanut Euroliigan viidestä ottelustaan neljä ja säilytti paikkansa D-lohkon kärjessä. Ensi viikon keskiviikkona Olimpija kohtaa turkkilaisen Efes Pilsen Istanbulin vieraskentällä.

Haanpään Palencia voiton makuun

Samuel Haanpään Palencia pääsi voiton makuun Espanjan kakkosliiga Adecco Oron keskiviikon kierroksella. Kauden aikaisemmasta kahdeksasta ottelustaan vain yhden voiton hakenut Palencia päihitti vieraskentällä suurinumeroisessa ottelussa Antti Nikkilän viime kauden seuran Gironan 96-100 (47-46).

Gironan illassa nähtiin todellista heittorallia, kun Girona upotti pelitilanneheittonsa 49% ja Palencia 55% tarkkuudella. Peli eteni Gironan hienoisessa hallinnassa kolme jaksoa, kunnes Palencia löysi heittohurmoksensa päätösjaksolla. Palencia vei viimeisen kymmenminuuttisen lukemin 29-38.

Elokuisesta polvileikkauksesta toipunut Haanpää oli heittovireessä ja pussitti Palencialle 18 minuutissa 13 pistettä (kakkoset 1/3, kolmoset 3/4, vapaaheitot 2/2). Lisäksi Haanpää kouri kolme levypalloa, menetti pallon kahdesti ja rikkoi vastustajaa kerran.

Palencian pistekärjen muodostivat Enrique Garrido Foz (23/2) ja Timothy Frost (20/13). Gironaa kannatteli Josep Ortega Rubio (31/8).

Palencia on voittanut kauden yhdeksästä ottelustaan seitsemän ja nousi voitollaan Adecco Oron jaetulta jumbosijalta 15. sijalle Breoganin kanssa.

 
10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

Näytä lisää vastaavia