Suomi pysyi ottelussa mukana ensimmäiset reilut 14 minuuttia, mutta Ranska karkasi avauspuoliskon lopulla ratkaisevasti. Vastustaja päätti toisen neljänneksen vahvaan 19–0-jaksoon, jonka jälkeen ottelun painopiste siirtyi tuloksen jahtaamisesta joukkueen oman konseptin kehittämiseen.
– 14,5 minuuttia kilpailtiin ja kamppailtiin. Vastustaja teki viimeisellä viidellä minuutilla 19–0-runin. Siinä kohtaa alettiin keskittymään voittamisen sijaan konseptin eteenpäin viemiseen, MU18-joukkueen päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi.
Ranska voitti levypallot 51–36 ja jakoi ottelussa 26 koriin johtanutta syöttöä Suomen 13 vastaan. Suomen korinteko oli ottelussa vaikeaa, sillä joukkueen pelitilanneheitot upposivat 26 prosentin tarkkuudella. Ranska puolestaan heitti pelitilanneheittonsa 47-prosenttisesti.
Puolustuspäässä Suomi löysi kuitenkin onnistumisia. Lehtonen kertoo joukkueen sekoittaneen ottelussa paikka- ja miespuolustusta, mikä piti Suomen mukana pelissä avauspuoliskolla. Hiljattain päättynyt Pohjoismaiden turnaus ei Lehtosen mukaan vaikuttanut joukkueen pelihaluihin.
– Joukkue lähti kilpailemaan ja taistelemaan. Sekoitimme paikka- ja miespuolustusta. Puolustuspelaaminen toimi tosi hyvin ja antoi meille mahdollisuuden päästä jopa tasoihin puoliajalla, mutta korintekeminen oli tänään todella hankalaa.
Suomen tehokkain pelaaja oli Otto Kantero, joka viimeisteli yhdeksän pistettä 12 minuutissa. Reino Saivosalmi keräsi tilastoihinsa seitsemän pistettä, kolme levypalloa ja kaksi syöttöä. Amani Haruna teki kuusi pistettä ja haki viisi levypalloa. Kantero ansaitsi myös Jyri Lehtoselta ruusuja.
– Otto Kantero oli onnistuja. Hän ei ollut mukana PM-kisoissa ja pääsi hyvin konseptiin sisään. Yhdeksän pinnaa 12 minuuttiin on hyvä suoritus Ranskan tasoista joukkuetta vastaan.
Suomen turnaus jatkuu huomenna Saksaa vastaan. Lehtonen kertoo joukkueen olevan hyvässä tilanteessa ja valmiina huomiseen koitokseen.
– Sieltä tulee täysin samalla konseptilla pelaava joukkue vastaan, joka on vähän vielä isompi. Yhdellä videosessiolla ja aamutreeneillä pyritään parantamaan meidän hyökkäämistämme.

