

Lee johti pelikaudella 2013/14 CSU Asesoft Ploiestin Romanian mestaruuteen ja jatkoi erinomaista työtään myös kuluvalla kaudella urakoimalla Romaniassa 17,5 pistettä, 4,2 levypalloa, 1,3 riistoa ja 1,1 syöttöä ottelua kohden sekä Eurocupissa 13,7 pisteen, 3,9 levypallon ja 1,3 syötön ottelukeskiarvoilla. Ploiesti eteni Leen johdolla myös Eurocupin 32 parhaan joukkoon.
208-senttisen Leen otteet pistettiin merkille korkealla tasolla, kun Euroopan parhaimpana kansallisena koripalloliigana tunnetun Espanjan ACB:n pudotuspelipaikasta taisteleva UCAM Murcia tarjosi Uudenkaupungin Korihaiden kasvatille sopimusta.
– Olin katselemassa itselleni uutta seuraa, kun Murcian edustaja otti yhteyttä. Tarjous oli hyvä ja tietenkin ACB yhtenä maailman parhaista sarjoista kiinnosti, Romaniasta tavoitettu Lee kertoo tuoreeltaan.
Leelle on luvassa Murciassa välittömästi iso rooli, sillä joukkueen piste- ja levypalloykkönen, korinalusmies Jose Antel Angelo, on seuraavat 6-8 viikkoa sivussa polvivaivaisena.
– Odotan innolla uusia haasteita. Tietenkin samaan aikaan on haikea olo, kun Ploiesti on kuitenkin ollut minulle kuin toinen koti viimeiset puolitoista vuotta.
Seuraavan ottelunsa ACB-liigassa Murcia pelaa sunnuntaina 8. helmikuuta Estudiantes Madridin vieraana.
Ennen Leetä Espanjan ACB:ssa ovat pelaavaan kokoonpanoon suomalaispelaajista yltäneet Martti Kuisma (Girona 1999/2000), Hanno Möttölä (Caja Laboral 2002/03), Teemu Rannikko (Granada 2009/10) ja Joonas Cavén (Joventut Badalona 2013/14), joiden lisäksi Iikka Mäki merkittiin yhdessä ottelussa Manresan kokoonpanoon kaudella 2013/14.
Pallorosvon pojasta tuli korinalustähti
Korisliigan kaikkien aikojen pistekuninkaan Gerald Lee sr.:n poika Gerald Lee jr. teki ensiesiintymisensä Korisliigassa kaudella 2004/05 kasvattajaseuransa Korihaiden edustusjoukkueessa vasta 16 vuoden iässä. Keväällä ’06 Lee palkittiin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana 9,7 pisteen, 4,3 levypallon ja 1,2 syötön ottelukeskiarvoilla pelatun kauden jälkeen.
Suomen juniorimaajoukkueissa Lee pelasi kaikkiaan 78 ottelua mm. Samuel Haanpään, Vesa Mäkäläisen, Mikko Koiviston ja Petteri Koposen rinnalla 11,9 pisteen ottelukeskiarvolla. Miesten Susijengissä Lee esiintyi ensi kerran kesällä 2006 Tampereella pelatuissa PM-kisoissa ja pelasi kolme ottelua 6,0 pisteen keskiarvolla.
Vuosina 2006–10 Lee edusti Old Dominion Monarchsia USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa ja petrasi otteitaan vuosi vuodelta. Seniorikaudellaan 2009/10 Monarchs juhli konferenssin mestaruutta ja Lee valittiin konferenssin lopputurnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Monarchs eteni 32 parhaan joukkoon. Lee urakoi seniorikaudellaan 14,4 pistettä, 4,8 levypalloa ja 1,3 syöttöä ottelussa.
Kesällä 2010 Lee allekirjoitti ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Italian kakkosliigaa (LegaDue) pelanneen Snaidero Udinen kanssa. Lee pelasi kaksi kautta LegaDuea edustaen Udinen lisäksi Prima Verolia.
Kaudella 2012/13 Lee juhli Montenegron mestaruutta KK Buducnost Podgorican kanssa. Joukkue eteni myös Adrianmeren liigan viidennelle sijalle ja Eurocupin kahdeksan parhaan joukkoon. Viimeiset puolitoista kautta Lee on viettänyt Romaniassa CSU Asesoft Ploiestin kanssa ja haalinut kaappiinsa kevään 2014 Romanian kultamitalit.
Susijengin vakiokokoonpanoon Lee on kuulunut kesästä 2009 alkaen ja on näytellyt isoa roolia Susijengissä vuosien 2011 ja 2013 EM-lopputurnauksissa sekä vuoden 2014 MM-lopputurnauksessa. Lee on pelannut Susijengissä 78 ottelua 9,4 pisteen keskiarvolla.
Lisätietoja: Gerald Lee jr.
Lisätietoja: CSU Asesoft Ploiestin tiedote
