TTT Riga antoi kylmää kyytiä Catzille

29.1.2017 Tänään uudelleen Latvia-Estonia -liigan ottelussa TTT Rigan Riikassa kohdannut Lappeenrannan Catz sai kokea kovan selkäsaunan kotijoukkueelta, joka jyräsi ”Kissalauman” lopulta lukemin 98-41 (45-20).

Samarie Walker oli Catzin suurin valopilkku. Kuva: Mikko Mäkelä.

Ilman ykköspelintekijäänsä Valencia McFarlandia tähänkin otteluun lähtenyt Catz jäi lähtötelineisiin jo alkuminuuteilla, kun emännät karkasivat 11-2 -johtoon. Catz kävi vielä viiden pisteen päässä avausneljänneksellä, mutta sen jälkeen ottelu oli TTT Rigan näytöstä.

- Eilinen peli antoi uskoa tekemiseemme, mutta tänään meni kuitenkin näin. Energiaa ei ollut riittävästi ja heittopeli oli vaatimatonta. Uskon silti edelleen, että koko joukkueen ollessa kunnossa meillä on mahdollisuus haastaa Riga yksittäisessä ottelussa, Catzin päävalmentaja Mika Haakana pohti.

Kotijoukkueen puolustus laittoi vieraiden hyökkäyspelin ahtaalle ja pakotti vaikeahkoihin rakaisuihin, joissa onnistui vain lähinnä Samarie Walker (15/4). Puoliajalle mentiin 25 pisteen kotijohdossa.

Anda Eibele, Gunta Baško-Melnbārde ja Sydney Carter pitivät huolen, että Catz ei päässyt hätyyttelemään latvialaisten johtoasemaa ottelun jälkimmäisellä puoliskolla, samalla kun emännät lisäsivät vain kaasua.

- Merksin pelit ovat tuloksellisesti tärkeimmät, sillä kilpailu kakkospaikasta Vega1/Liepajan kanssa tulee olemaan kovaa – täytyy muistaa, että hekin ovat saaneet kovaa kyytiä Rigalta, Haakana analysoi ensi viikonloun tulevia koitoksia RSU Merksiä vastaan.

Walkerin lisäksi vierailta kaksinumeroisille pisteille ylsi tupla-tuplan kerännyt Chandrea Jones (13/11).

Lisätiedot: Ottelutilastot

Asiat

 
6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

6.5.2024 08:23 Pelaajat

Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 24–25 on nyt käynnissä

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan sekä Kuortaneen urheiluopistoissa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

2.5.2024 10:00 Susijengi

Susijengin ja Uuden-Seelannin välisen ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi saa olympiakarsintakesän avausotteluunsa juhannuksen jälkeisellä viikolla vastaansa harvinaisen vieraan, kun moninkertainen MM-kisakävijä Uusi-Seelanti saapuu Espoo Metro Areenan sudenpesään tiistaina 25.6. ottamaan mittaa Lauri Markkasen, Mikael Jantusen ja muiden susitähtien kunnosta.

2.5.2024 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtorannalle ja Elina Koskimiehelle hopeaa Saksassa

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

Näytä lisää vastaavia