4.12.2013 12:20 URHOtv:n keskiviikkoillan otteluna nähdään Korisliigan häntäsijoilta ylöspäin pääsyä halajavien Kouvolan Kouvojen ja Namika Lappeenrannan kamppailu. Kumpikin joukkue on aloittanut kautensa tappiollisesti ja metsästää kipeästi kaivattuja sarjapisteitä tv-ottelussa.

Tuomas Hirvosen Kouvot kohtaa Namika Lappeenrannan illan URHOtv-pelissä. Kuva: Matti O. Koskinen.
Menestykseen tottuneen, mutta viime kaudesta rutkasti nuortuneen Kouvolan Kouvojen kuluva kausi alkoi lähes kahden kuukauden mittaisella tappioputkella, kunnes miehistönvaihdoksia kokoonpanoonsa tehnyt joukkue onnistui viimein avaamaan pistetilinsä Lapuan Korikobrien vieraana.
Namika Lappeenrannan syyskautta on vastaavasti varjostanut avainpelaajien loukkaantumiset. Pelinrakentaja Brandon McKnight on joutunut jättämään syksyn aikana viisi joukkueensa kolmestatoista ottelusta väliin, toisen sairaslistalaisen ollessa Loimaalta saapunut Eero Aaltonen.
Mielenkiintoa Kouvojen kokoonpanoon tuovat marraskuussa joukkueeseen liittyneet amerikkalaispelaajat Justin Hawkins ja Cliff Colimon, jotka molemmat olivat pelitamineissa Kouvojen napsiessa avausvoittonsa. Amerikkalaisrintamalla Kouvoissa jatkavat myös tutut Delvon Johnson ja Frankie Sullivan.
Kouvojen kokoonpanossa huomiota kannattaa kiinnittää myös nuoreen Tuomas Hirvoseen, 17, joka viimeisteli joukkueen edellisessä ottelussa pelinrakentajakollegaansa Teemu Rannikkoa vastaan 18 pistettä.
Paluun vanhaan kotisaliinsa tekee Lappeenrannassa fysioterapiaa opiskeleva Atte Perttu, jolle kuluva kausi Namikassa on ensimmäinen. Amerikkalaisosastolla McKnight, kovia pistelukemia takonut Todd Brown sekä tupla-tuplakone Greg Logins ovat vieraiden syömähampaat, ja kotimaisesta kastista Pertun lisäksi esille nouseva Antti ”Jumppa” Niskanen sekä Clifton Jones.
Koripalloa: Kouvolan Kouvot – Namika Lappeenranta URHOtv:llä keskiviikkona 4.12. klo 18:25 alkaen.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.