Suomen 20-vuotiaiden naisten aamuottelu Israelia vastaan oli kuin toisinto eilisestä: Sudenpentujen kohtaloksi koitui kehno kolmas neljännes, minkä myötä israelilaiset nappasivat niukan 55-58 (36-27) -voiton taskuunsa.
Israel tyrehdytti Suomen hyökkäyspelin tyystin ja vieraat veivät kolmannen neljänneksen 5-22. Vaikka Sudenpennut petrasi päätösneljännekselle, niin Israel kykeni pitämään johtoasemansa loppuun asti.
– He nostivat jälleen aggressiivisuutensa astetta ja olimme ihan solmussa kolmannen erän, emmekä saaneet palloa mihinkään suuntaan liikkeelle. Kun jotenkin pääsimme pelin päälle, niin neljäs jakso oli jo parempaa, päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.
Suomen positiivisin esiintyjä oli ensimmäisen maaottelunsa pelannut Cayro-Lyza Toomingas, joka väänsi seitsemän pistettä ja kaksi levypalloa.
– Cayro on vanhan liiton sentteri, joka möyrii ja rullaa kovaa korille. Hän oli todellakin henkilö paikallaan tässä ottelussa, Salminen kehaisi.
Kotijoukkueen korkeimman pistemäärän heitti Kati Ollilainen, jonka saldo 10 pistettä, seitsemän levypalloa ja viisi syöttöä. Israelilta onnistuivat Yarden Garzon (15/5) ja Na’ama Halevi (10/2).
Suomi jatkaa valmistautumistaan A-divisioonan EM-kisoihin ensi viikolla, kun joukkue kohtaa Latvian kahdesti vieraissa.
Suomen 20-vuotiailla miehillä mainiot 35 minuuttia
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue paransi huomattavasti eilisestä ja nousi viimeisen parin minuutin aikana 56-57 (29-30) -voittoon Latviaa vastaan.
Sudenpennut aloitti ottelun unisesti, kun Latvia juoksi ensimmäiset viisi minuuttia taululle 10-0. Loput 35 minuuttia sujuivat mallikkaasti, mistä lopputuloksena yhden pisteen voitto.
– Ne asiat, joihin eilen hävittiin, toistui alussa. Loput 35 minuuttia jätkät sai upealla tavalla kiinni asioista, joihin oltiin keskitytty eilisen jälkeen. Yhtenäisyyttä alkoi näkymään kentällä, päävalmentaja Petri Virtanen aloitti.
– Olimme keskittyneet siirtymäpelaamiseen ja hyökkäyslevypalloihin. Eilen tuli kämmejä, niin tuli tänäänkin, mutta otimme isoja harppauksia eteenpäin.
Suomen korkeimman pistemäärän heitti Aarni Korkiatupa (13/6), joka nosti roimasti tasoaan eiliseen verrattuna. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Eemi Luukkonen (10/6) ja Valtteri Mervola (10/3/3 syöttöä). Latvialta Krišs Helmanis upotti 15 pistettä.
Suomen ottelut jatkuvat ensi viikolla kahdella vierasottelulla Viroa vastaan.
