– Tuntuu hyvältä pelata tutussa joukkueessa ja organisaatiossa, jossa saavutimme jo viime kaudella kohtalaista menestystä. Viime kaudesta jäi itselleni todella hyvä fiilis. Tapa, jolla pelasimme oli hauskaa ja myös oma pelini sopi sen kanssa hyvin yhteen, Pöllä kiittelee Kouvojen tiedotteessa.
– Pyrin kehittymään edelleen sekä heittäjänä että pallollisena pelaajana low postissa. Eduksi olisi löytää vapaat heittäjät kaaren takaa ja rankaista vastustajaa.
Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen kiittelee vuolaasti Pöllän jatkosopimusta.
– Hanneksen jatkosopimus on hieno asia seurallemme. Hän pelasi hienon kauden ja nousi faniemme suosikkipelaajaksi. Valmennuksellisesti hänen paluunsa mahdollistaa viime kaudella lanseeratun pelitavan jatkumoa ja parantelua. Myös ulkomaalaisvahvistuksien profiilit ja pelipaikat lukkiutuvat tämän sopimuksen myötä, Lehtonen kertoo.
Kouvoilla on sopimukset pelikaudesta 2022-23 Hannes Pöllän, Henri Permannon, Joel Mäntysen, Ilmari Toikkasen, Aarni Korkiatuvan, Emil Uotilan ja Teemu Kristerin kanssa.
Liigadebyytti jo teininä, Märskystä Trae Youngin joukkuekaveriksi
Pitkä ja kookas Pöllä kuului koko juniorimaajoukkueuransa ajan vuosina 1997–99 syntyneiden maajoukkueiden avainpelaajiin. Pöllä pelasi juniorivuosinaan 68 nuorten maaottelua kahdeksan pisteen ja kuuden levypallon ottelukeskiarvoin.
Korisliiga-debyyttinsä Pöllä teki Namika Lahden paidassa kahden ottelun verran kaudella 2014–15 ennen siirtymistään Helsinkiin ja HBA-Märskyyn, jota hän edusti Divarissa vuosina 2015–17.
Kesällä 2017 Pöllä suuntasi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han ja Oklahoman yliopistoon, missä hän vietti kaksi kautta ja koki NCAA:n lopputurnauksen yhdessä mm. joukkueen tähtipelaajan Trae Youngin kanssa. Oklahomasta Pöllän tie vei Tennessee-Martiniin, missä hän viimeisteli seniorikaudellaan 4,2 pistettä ja 2,8 levypalloa ottelua kohden.
Yhdysvaltain yliopistovuosien jälkeen Pöllä otti suunnakseen kotimaan kamaran ja Kouvot, jonka paidassa hän vei Korisliigan vuoden tulokkaan kiertopalkinnon nakuteltuaan joukkueelleen 10,4 pistettä ja 6,8 levypalloa per peli.
Susijengissä Pöllä debytoi kesäkuussa 2018. Tähänastisella miesten maajoukkueurallaan Pöllä on pelannut seitsemän ottelua 2,0 pisteen ja 1,0 levypallon keskiarvoin. Kesällä 2019 Pöllä edusti Suomea miesten universiadeissa Napolissa.
