Lokakuun alussa käynnistynyt naisten I divisioona on edennyt runkosarjan puoliväliin. Suvereenina kärkijoukkueena sarjan ykkössijaa hallitsee kymmenestä ottelusta kymmenen voittoa haalinut Tampereen Pyrintö. Joukkue tavoittelee toden teolla paikkaa Naisten Korisliigasta ja nousuvalmiudesta kertovat alkukauden lukuisat murskavoitot.
– Tavoite noususta asetettiin jo edelliskauden puolella ja harjoittelu joukkueena aloitettiin huhtikuussa. Meidän tärkeimmät pelaajat halusivat jatkaa, jonka lisäksi saatiin mieluisia paluumuuttajia ja uutta verta Naisten Korisliiga-joukkueista, Pyrinnön päävalmentaja Juri Heinämäki summaa.
Hänen mukaansa menestyksekkään alkukauden taustalla on pelaajien vahva sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen.
– Me olemme sarjan aggressiivisin joukkue ja pelaamme laajimmalla rotaatiolla, josta kuka tahansa voi nousta ratkaisijaksi. Samalla moni pelaaja pelaa pienempiä minuutteja kuin normaalisti, mutta tämä uhraus on haluttu tehdä joukkueen menestyksen eteen.
Pyrinnön tehokkaimpaan kolmikkoon lukeutuvat 17-vuotias sentteri Liisa Taponen (15 pistettä/9,4 levypalloa), 21-vuotias ranskalaislaituri Léa Delaplace (13,4/7,2) sekä 19-vuotias laituri Jemina Vidgren (10,2/3,6).
Tällä hetkellä runkosarjan kakkossijasta pitää kiinni Pyrinnön paikallisvastus BC Nokia, jonka takana tasapisteissä taistelevat Tapiolan Honka II, EBT II, Helmi Capitals sekä Turun Riento. Sarjan häntäpäätä pitää yhden voiton ja yhdeksän tappion myötä Catz Kakkone.
Naisten divarin henkilökohtaista pistetilastoa hallitsee viime kauden tapaan BC Nokian Tuulia Timo, joka on upottanut kuudessa ottelussa keskimäärin 20,5 pistettä. Levypallotilaston ykkösnimi on keskimäärin 10 levypalloa ottelua kohden kahminut Catz Kakkosen Annika Lönnroth. Syöttötilaston ykkössijaa hallitsee Helmi Capitalsin Tessa Virtanen 6,6 syötön keskiarvolla.
Naisten I divisioonan sarjatilanne:
| Nr | Joukkue | V/T | Pist |
| 1. | Tampereen Pyrintö | 10/0 | 20 |
| 2. | BC Nokia | 7/4 | 14 |
| 3. | Tapiolan Honka II | 6/5 | 12 |
| 4. | Espoo Basket Team II | 6/4 | 12 |
| 5. | Helmi Capitals | 6/4 | 12 |
| 6. | Turun Riento | 6/3 | 12 |
| 7. | Helsingin NMKY | 4/6 | 8 |
| 8. | Puhuttaret | 2/8 | 4 |
| 9. | Kataja Basket | 2/7 | 4 |
| 10. | Catz Kakkone | 1/9 | 2 |
Runkosarja jatkuu joulutauon jälkeen lauantaina 4.1. ottelulla Kataja Basket – BC Nokia.
Lisätietoja: Naisten I divisioonan etusivu
