Poikola kutsui 16 pelaajaa haastajamaajoukkueen rinkiin – ”joukkue syvä, lahjakas ja urheilullinen”

Miesten haastajamaajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola, 39, on kutsunut 16 pelaajaa vuoden 2017 universiadirinkiin. Poikolalla on käytettävissään poikkeuksellinen kokenut miehistö, jolla on takanaan kosolti pelikausia kotimaan kenttien lisäksi nuorten maajoukkuetasolta, Euroopan ammattilaiskentiltä sekä Yhdysvalloista.

Shawn Hopkins upotti ensimmäiset miesten maaottelupisteensä. Kuvat: Ville Vuorinen.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa ovat haastajamaajoukkueen miehistöstä pelanneet ammatikseen Joonas Cavén (Espanja, NBA:n kehitysliiga), Alexander Madsen (Tshekki) ja Anton Odabasi (Turkki), joiden lisäksi jopa kuusi pelaajaa on ansainnut kannuksiaan USA:n yliopistoliigoissa (Alex Murphy, Shawn Hopkins, Oskar Michelsen, Fiifi Aidoo, Samuli Nieminen, Julius Rajala). Lisäksi Cavén kuului Suomen miesten maajoukkueen kokoonpanoon vuoden 2015 EM-kisoissa.

Suomessa uraa tehneistä pelaajista peräti viisi on juhlinut urallaan Suomen mestaruutta rotaatiorooleissa (Tuomas Hirvonen, Tommi Huolila, Topias Palmi, Arttu Saarijärvi, Ilari Seppälä). Heidän lisäkseen Okko Järvi ja Joonas Lehtoranta ovat kuuluneet Korisliigan finaalijoukkueiden avainpelaajiin.

– Lopullinen joukkueemme tulee olemaan syvä, lahjakas ja urheilullinen. Jokainen kahdestatoista pelaajasta tuo jotain hyvää kentälle. Se mahdollistaa aktiivisen susikoripallon pelaamisen tiiviissä ja raskaassa turnauksessa, muotoilee haastajamaajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola.

Haastajamaajoukkueeseen nimetyistä pelaajista Aidoo, Cavén, Madsen, Murphy ja Palmi ovat saaneet kutsun myös EM-kisoihin valmistautuvaan Susijengin 18 pelaajan ryhmään. EM-kisojen ja universiadien lopulliset kokoonpanot varmistuvat kesän edetessä.

– Monet pelaajistamme pelaavat jo tänä kesänä paikoista Susijengin EM-kisajoukkueessa. Monille muille universiaditurnauksessa pelaaminen antaa merkittävän lisäavun lähitulevaisuudessa siintävään loikkaan kohti aikuisten maajoukkuetta, Poikola selvittää.

Haastajamaajoukkue kohtaa 9.-10.8. Viron kahdesti Lohjan Susi Training Centerissä valmistavissa maaotteluissa. Suomi pelaa lisäksi Taipeissa kaksi valmistavaa maaottelua ennen universiadien alkua.

Omassa universiadien alkulohkossaan Suomi kohtaa Saksan, Kanadan, Japanin, Norjan ja Hong Kongin. Universiadit pelataan 19.-30.8.

Suomen haastajamaajoukkue 2017

NimiPituusSyntynytSeura 2017-18
Aidoo Harold ”Fiifi”1875.4.1996Grand Canyon (NCAA)
Cavén Joonas2119.1.1993Tampereen Pyrintö
Hirvonen Tuomas18117.5.1996Kouvot
Hopkins Shawn1959.5.1995Troy State (NCAA)
Huolila Tommi19831.3.1993Kataja Basket
Järvi Okko19312.1.1996Espoo United
Lehtoranta Joonas19425.2.1994Karhu Basket
Madsen Alexander20726.1.1995USK Praha (CZE)
Michelsen Oskar20424.5.1995Davidson (NCAA)
Murphy Alex2063.6.1993free agent
Nieminen Samuli20124.8.1996Stephen F. Austin (NCAA)
Odabasi Anton2068.8.1995free agent
Palmi Topias19426.8.1994Tampereen Pyrintö
Rajala Julius20512.6.1994Southern Indiana (NCAA2)
Saarijärvi Arttu2007.8.1996Kouvot
Seppälä Ilari18827.3.1993Kataja Basket
  • Päävalmentaja Pieti Poikola
  • Valmentaja Daniel Jansson
  • Fysioterapeutti Jussi Laukkonen
  • Naprapaatti Jukka Matinen