Haaga-Helian opiskelijat tärkeässä roolissa rakentamassa EM-kisoja

Koripallon EM-kilpailuissa nähdään uudenlaista yhteistyötä Koripalloliiton ja Haaga-Helian ammattikorkeakoulun opiskelijoiden välillä, kun opiskelijat pääsevät osaksi järjestäjäorganisaatiota edistäen samalla omia opintojaan.

Ensi kesänä Helsingissä järjestetään miesten koripallon yksi EM-alkulohko 50 vuoden tauon jälkeen. Kisoja rakentaa yhdessä Koripalloliiton kisaorganisaation kanssa noin 300 vapaaehtoista ja kahdeksan koordinaattorina toimivaa Haaga-Helian opiskelijaa.

Haaga-Helian ammattikorkeakoulun kanssa tehtävän yhteistyön hedelmänä EM-kisojen opiskelijat pääsevät toteuttamaan suurtapahtumaa osana järjestäjäorganisaatiota ja samalla edistämään opintojaan ammattikorkeakoulussa.

– Viime kesänä Helsingissä järjestetyt alle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailut olivat meille tarpeellinen kokemus, ja kisojen onnistuminen antaa itseluottamusta myös ensi kesän miesten kisoihin. Yksi tärkeä oppi oli vapaaehtoisten työ ja se, kuinka tärkeä osa tällaista tapahtumaa he ovat. Ilman heitä emme olisi onnistuneet, EM-kisojen pääsihteeri Ari Tammivaara hehkuttaa.

– Nuorten kisoissa yhteistyömme Haaga-Helian kanssa oli hedelmällistä, ja siitä oppineena halusimme laajentaa yhteistyötä kokonaisuuksiin, joiden avulla opiskelijat voivat edistää omia opintojaan. Siten tämä on win-win-tilanne kaikille osapuolille.

Uusia elämyksiä ja kokemusta suurtapahtuman järjestämisesta

Haaga-Helian opiskelijat työskentelevät EM-kisoissa muun muassa brändäämisen, cateringin, VIP-palveluiden sekä oheisohjelmien parissa. Tärkeä tehtävä on koordinoida ja ohjeistaa oman toimialueen vapaaehtoisia.

– Kokemus ja fiilikset viime vuoden nuorten EM-kisoissa olivat niin hienot, että halusin olla mukana tekemässä tapahtumaa nyt vähän isommassa roolissa. Kisojen järjestäjänä pääsee elämään korishetkiä eri perspektiivissä kuin pelaajana, ja huomaa, mitä kaikkea tapahtumaan otteluiden lisäksi kuuluukaan, kentällä tapahtuvista oheisohjelmista vastaava Markus Vallila kertoo.

Vallilan tapaan Haaga-Helian Vierumäen kampuksella opiskeleva Elina Vastakoski hyppää kisaorganisaation markkinointipuolelle. Brändäys koordinaattorin tehtäviin kuuluvat muun muassa peliareenan ilmeen rakentaminen sekä kansainvälinen yhteistyö EM-kisojen virallisen mainostoimiston kanssa.

– Minua kiinnostavat ison tapahtuman brändäys ja se, minkälainen kuva tapahtumasta luodaan ja miten tapahtuman tunnelmasta saadaan yhtenäinen. Olen ollut mukana pienemmissä liikuntatapahtumissa, ja niiden myötä tällainen isompi ja järjestäytyneempi tapahtuma kiinnostaa, Vastakoski kertoo.

Vapaaehtoisten haku EM-kisoihin on auki 12.2. asti – hae nyt >>

Lue lisää

Päivitetty