Arttu Mannelin ja Eero Aaltonen jatkavat Ura Basketissa

Ura Basket on solminut kaksi keskeistä valmentajien jatkosopimusta. Arttu Mannelin ja Eero Aaltonen jatkavat seuran miesten edustusjoukkueen valmennusryhmässä. Lisäksi kaksikko vastaa vanhempien junioreiden pelaajapolkujen koordinoinnista.

Miesten I divisioona B:ssä pelaavan Ura Basketin miesten edustusjoukkueen päävalmentajana jatkaa Arttu Mannelin. Hänen ammattitaitonsa ja vankka kokemuksensa ovat avaintekijöitä joukkueen toiminnan kehittämisessä. Päävalmentajan tehtävän ohella Mannelin toimii myös 15–19 -vuotiaiden tyttöjoukkueiden koordinaattorina, keskittyen joukkueiden toiminnan ja pelaajien taitojen kehittämiseen. Panostaminen tyttökorikseen on keskeinen painopiste seuran vastavalmistuneessa strategiassa, ja koordinaattorin työ on tärkeä osa junioripelaajien pelaajapolun tukemista ja kehittämistä.

– Toivottavasti voimme jatkaa edustusjoukkueessa mahdollisimman samalla kokoonpanolla ensi kaudella, vaikka joitakin muutoksia varmasti tulee. Tyttöjoukkueiden tilanne näyttää erinomaiselta, siellä on hyvä meininki päällä, Mannelin kertoo.

Mannelin on Lahden NMKY:n kasvatti. Hän on suorittanut sekä huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT) että valmentajan ammattitutkinnon. Hän on valmentanut useita SM-juniorijoukkueita Lahdessa ja Kaarinassa, ja miesten pääsarjajoukkueita muun muassa Loimaan Bisonsissa, jota Mannelin luotsasi divisioona B:n voittoon keväällä 2018. Hänellä on valmentajana SM-kultamitalit 22-vuotiaiden, A-poikien ja B-poikien sarjoissa ja hän on toiminut viisi vuotta nuorten maajoukkuevalmentajana. Ura Basketissa Mannelin toimi Korisliiga-joukkueen apuvalmentajana kaudella 2020–2021, sekä päävalmentajana miesten edustusjoukkueessa kausina 2021–2023.

Arttu Mannelin Kuva: Oma Design
Arttu Mannelin Kuva: Oma Design

Eero Aaltosen tehtävänkuva laajenee

Eero Aaltonen on nimetty Ura Basketin miesten edustusjoukkueen fysiikkavalmentajaksi ensi kaudeksi. Hän vastaa pelaajien fyysisen kunnon ja suorituskyvyn kehittämisestä. Aaltosen laaja osaaminen ja vahva ammattitaito ovat keskeisiä tekijöitä pelaajien fyysisen hyvinvoinnin ja urheilullisten tavoitteiden tukemisessa. Lisäksi hän toimii vanhempien poikajunioreiden koordinaattorina, keskittyen 17–19-vuotiaiden pelaajapolun tukemiseen. Aaltonen myös jatkaa Kaarinan lukion koripalloilijoiden aamuvalmennuksessa, ja vastaa jatkossa lukion koripallovalmennuksesta.

– Olen innoissani uudesta roolistani. Nyt on aika kääriä hihat ja tehdä yhdessä töitä tuttujen valmentajien kanssa, jotta nuorille saadaan entistä parempi ympäristö kasvaa ja kehittyä pelaajina, Aaltonen toteaa.

Ura Basket odottaa innolla tulevaa kautta Mannelinin ja Aaltosen johdolla. Näiden valmentajaresurssien myötä seura on valmis ottamaan seuraavan askeleen kohti entistä laadukkaampaa valmennusta.

Lisätiedot

Arttu Mannelin,edustusjoukkueen päävalmentaja ja15–19 -vuotiaiden tyttöjen koordinaattori
arttu.mannelin@hotmail.com, p. 040 866 9736

Eero Aaltonen, edustusjoukkueen fysiikkavalmentaja ja 17–19 -vuotiaiden poikien koordinaattori
eero@mmclinic.fi, p. 050 342 6570

Mira Virta, toiminnanjohtaja
mira.virta@urabasket.fi, p. 044 240 3376

Päivitetty