

Syksyn ensimmäinen Pirkka Street Basket -päivä käynnistyi tiistaina Keravalla. K-Citymarket Keravan pihalla järjestettyyn tapahtumaan osallistui yhteensä noin 150 lasta, jotka syksyisen harmaasta säästä huolimatta nauttivat yhdessä liikkumisesta ja katukoriksen pelaamisesta. Jo seitsemättä vuotta tapahtumaa järjestänyt Kori -80 –seuran Jarkko Rönnholm kuvailee katukoriskiertuetta arvokkaaksi tapahtumaksi, jolla on paljon merkitystä niin seuralle, kuin paikallisille kouluillekin.
– Opettajien palaute, joka tietenkin heijastelee oppilaiden tuntemuksia, on ollut vain ja ainoastaan positiivista. Koulujen mukaan saaminen ja yhteistyö opettajien kanssa on ollut helppoa, sillä kaikki ovat olleet tyytyväisiä myös aiempina vuosina.
– Vaikkei näiden lasten joukosta mitään uusia petterikoposia löytyisikään, niin todennäköisesti aina muutama uusi harrastaja innostuu mukaan koriksen pariin. Tässäkin tapahtumassa yksi pelinvalvoja, joka kertoi itse aloittaneensa korisharrastuksen juuri katukoriskiertueen innoittamana.
Kokeneen seuramiehityksen lisäksi tapahtumassa oli mukana myös uusia kasvoja. K-Citymarket Keravan kauppiaspari Jarmo ja Terhi Taruvuori ovat mukana tapahtumajärjestelyissä ensimmäistä kertaa.
– Olemme todella hyvin mielin mukana tässä päivässä, kyllähän lapsille pitää virikkeitä tarjota, Jarmo Taruvuori nauraa. Terhi Taruvuori kertookin juuri lasten liikkumisen edistämisen olevan pariskunnalle tärkeää.
– Olen itse ollut mukana valmentamassa tyttöjalkapalloa, ja se on ollut todella antoisaa työtä. On upeaa nähdä miten lapset kehittyvät ja oppivat nauttimaan liikunnasta. Onkin tärkeää antaa kaikille mahdollisuus positiivisiin liikuntakokemuksiin, sillä niiden kautta liikkumisesta tulee tapa.
Innokkaasti pelaavat lapset täyttivät K-Citymarketin pihan riemun kiljahduksilla ja äänekkäillä kannustushuudoilla. Keskuskoulun opettaja Minna Mörsky oli mukana tapahtumassa luokkansa kanssa ja katseli iloisena oppilaidensa pelejä.
– Lapset ovat pitäneet näistä tapahtumista todella paljon, ja on hienoa nähdä kuinka joka vuosi koko luokka innostuu mukaan pelaamaan. On mukavaa, että näihin tapahtumiin uskaltavat osallistua nekin, jotka eivät muuten harrasta korista.
-Koulun kannalta syksy on kiertueajankohtana jopa parempi kuin kevät. Tapahtumalla on tärkeä liikunnallinen merkitys, mutta näkisin, että kesän jälkeen korispäivä toimii ryhmäytymisenkin apuna. Kun koulujen opetussuunnitelman tavoitteena on muutenkin lisätä lasten liikunnan määrää, on tällaiselle tapahtumalle tietenkin tarvetta ja kysyntää.
Pirkka Street Basket 2016 on osa Suomen koripalloliiton ja Keskon päivittäistavarakaupan yhteisvastuullista Pikkusudet-hanketta, jonka tavoitteena on edistää lasten liikkumista. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten koripalloseurojen ja K-ruokakauppiaiden kanssa.
Lisätietoja: Pikkusudet, Instagram
