Suomen tiivis joukkuepuolustus tukahdutti Bosnia-Hertsegovinan hyökkäyksen ensimmäisellä puoliajalla ja suomalaiset etenivät vankkaan kaksinumeroiseen johtoon. Vaikka Bosnia-Hertsegovina sai hiljalleen pelin juonesta kiinni, niin Suomen johto oli liikaa kiinniotettavaksi.
– Pelasimme 35 minuuttia hyvää susikorista. Puolustimme hyvää joukkuepuolustusta, joka loi voiton perustan onnistuneen levypallopelin lisäksi, Suomen päävalmentaja Mikko Asikainen aloitti.
– Tytöt ovat osoittaneet, että pystyvät omalla tekemisellään voittamaan erilaisia vastustajia ja pelejä, mikä luo vahvan pohjan kohti tulevaa.
Suomen pisteistä vastasivat Elina Arike (16/8/3 syöttöä), Sara Bejedi (13/1), Lotta Vehka-aho (9/1) ja Roosa Kosonen (9/5). Puolustuksen viimeisenä lukkona toimi 4 komeaa torjuntaa kirjannut Rosa Lehti (3/4).
Suomi kohtaa välipäivän jälkeen tiistaina 9.8. Englannin.
Lisätietoja: Ottelutilastot
