Honka pysyi kotijoukkueen kyydissä ensimmäisen puoliajan ja tauolle mentiinkin vieraiden kahden pisteen johtoasemassa. Toiselle puoliajalle tuli kuitenkin sisuuntunut kotijoukkue, joka hallitsi lopulta toista puoliaikaa vahvan levypallopelin (58-36) ja erinomaisen puolustuksen turvin, jättäen Hongan vain 14 pisteeseen viimeisellä 20 minuuttisella.
Ottelun ylivoimaisesti tehokkain oli voittajien Wilesia Hardy, joka urakoi 33 pistettä ja 18 levypalloa. Vierailta vahvoja otteita esitti tutusti Heta Korpivaara (15/8).
Veto jakaa puhtaalla pelillä Naisten Korisliigan kärkisijan yhdessä yhden ottelun enemmän pelanneen Catzin kanssa.
Ottelutilastot: ViVe – Tapiolan Honka
Salomaan ensimmäisen jakson heittoshow siivitti HyPon voittoon
Hyvinkäällä nähtiin Henna Salomaan (17/4) ilotulitusta ensimmäisen neljänneksen viimeiseen kahteen minuuttiin, kun Salomaa pommitti kolme perättäistä kolmosta sukkaan ja johdatti emännät kahdeksan pisteen johtoon. Ottelun kolme viimeistä jaksoa aaltoilivat tasaisena ja voitto jäi lopulta hyvin kaaren takaa heittäneelle (10/25) kotijoukkueelle.
– Tämä oli meille vaikea peli, kuten on ollut koko alkukausi. Toisaalta otettiin liian vaikeita heittoja, ja sitten kun saatiin hyviä paikkoja, ei heitto enää uponnutkaan. Nyt oli vihdoinkin alla hyvä harjoitusviikko ja sitä kautta suuntamme on oikean suuntainen, vanhaan kotihalliinsa paluun tehnyt Huiman Anni Jämsä (8/5) kommentoi.
– Pelin alkua lukuun ottamatta ottelu oli hallussamme. Kokosimme siis rivimme kiitettävästi, vaikka vastustajan 10 hyökkäyslevypalloa jo ensi kympillä oli surkeata meiltä, voittajajoukkueen päävalmentaja Tero Niskanen summasi.
Ottelutilastot: HyPo – Huima
Catz ylsi voittoon vaatineeseen suoritukseen
Myös Forssassa nähtiin tasainen ensimmäinen puoliaika. Puoliajalle suunnattiin vieraiden pisteen johdossa, mutta tauon jälkeen lappeenrantalaiset nykivät eroa hiljalleen suuremmaksi Elena Reshetkon (12/9) sekä erinomaisen ottelun pelanneen Meriem Eerikinharjun (18/4) johdolla. Kotijoukkue ei kyennyt enää nousemaan takaa-ajoasemasta, vaan sarjapisteet matkasivat Lappeenrantaan.
FoA:lta ainoana kaksinumeroisille pisteille ylsi 20 pistettä upottanut Candice Warthen. Catziltä tupla-tuplan urakoi jälleen Chandra Harris (20/10).
Ottelutilastot: Catz – FoA
EBT:llä lentävä alku Tampereella
Espoolaiset aloittivat ottelun ennakkoluulottomasti Pyrinnön vieraana hyökkäysvoittoisella esityksellä, joka johti EBT:n 18-30 -johtoon ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen. Ensimmäisen kympin jälkeen korin tekeminen hiipui molemmilla ja kotijoukkue ei löytänyt tarvittavaa heittojyvää avausvoiton saalistamiseksi.
Pyrinnöltä tupla-tuplaan ylsi Mollie Williams (10/10) ja voittajilta edukseen esiintyivät Deanna Weaver (21/15) sekä 18 pistettä nakuttanut Lotta Aaltonen.
Ottelutilastot: Pyrintö – EBT
