Julian Boyd Porvoon Tarmon tuorein jenkkikiinnitys

Miesten Divari-A:ssa pelaava Porvoon Tarmo on solminut pelaajasopimuksen 201-senttisen Julian Boydin, 25, kanssa. Tarmossa viime kaudella pelannut Jerrah Young ei jatka Porvoossa, uutisoi Uusimaa.

Long Islandin yliopiston kasvatti johdatti joukkueensa kolmesti konferenssin mestariksi. Boyd on valittu konferenssinsa vuoden pelaajaksi sekä kertaalleen vuoden tulokkaaksi. Miehen yliopistovuosia kiusasi kuitenkin kolmesti operoitu polven eturistiside.

– Olen puhunut Boydin kanssa paljon. Hän näkee itsekin siirtonsa hienona mahdollisuutena. Emme odota, että hän on täydessä koripallokunnossa lokakuussa, Tarmon päävalmentaja Esa Mäki-Tulokas summasi Uusimaan artikkelissa.

– Haluamme hänet tänne kehittymään ja nostamaan itsensä takaisin sille tasolle, minne hän kuuluu.

Päivitetty

Kategoriat