Pyrintö joutui tottelemaan vieraiden pelikovuuteen ensimmäiset 20 minuuttia ja Kalev/Cramo keräsikin reilun kaksinumeroisen johdon puoliaikaan mennessä.
Pukukoppipuhuttelun jälkeen Pyrintö löysi oman identiteettinsä puolustuksen kautta, mikä taas ruokki hyökkäyspäätä vastaaviin onnistumisiin. Pyrintö pääsi päätösneljänneksellä kiinni ja ohitse, kun David Jacksonin (5/5) kaksi vapaaheittoa vei kotijoukkueen 81-79-johtoon, kun pelikellossa oli jäljellä enää 50 sekuntia.
Virolaiset kuitenkin pelasivat pallon pick-and-popista loistavalle Reinar Hallikille (15/1), joka upotti kylmäpäisen kolmosen. Pyrinnön heittäessä toisessa päässä ohitse Kalev/Cramo rankaisi välittömästi toisessa päässä kolmen pisteen heitolla. Loppunumerot vieraat viimeistelivät vapaaheittoviivalta.
– Olimme ensimmäisen puoliajan koko ajan jäljessä. Emme uskaltaneet toteuttaa omaa peliä, mikä ei ole meidän identiteettimme mukaista. Puoliajalla sovittiin, että teemme omia juttuja ja jos hävitään, niin hävitään sitten niihin. Lopussa voitto oli omissa näpeissä. Kokemuksen puute tiukoista otteluista kuitenkin näkyi. Emme olleet riittävän teräviä ansaitaksemme voittoa, Pyrintö-luotsi Pieti Poikola kommentoi.
Kotijoukkueen onnistujat olivat debyyttinsä Pyrintö-paidassa pelannut Will Harris (20/6), Antero Lehto (19/2/3), Alex Vaenerberg (13/2), Damon Williams (12/14/4 syöttöä).
Lisätietoja: Ottelutilastot
