Susijengillä vastassa atleettinen Saksa – Lehto avaa maajoukkueuransa

Susijengin ensimmäiseksi vastustajaksi kesän 2014 maaottelukalenterissa asettuu sunnuntaina Leipzigissä Saksa, joka on nuorentanut joukkuettaan urakalla viime vuosina. Sunnuntain ottelussa kentällä nähdään myös suomalainen maaotteludebytantti, kun Korisliigan MVP Antero Lehto vetää sinivalkopaidan ylleen ensimmäistä kertaa.

Dennis Schröderin Saksa isännöi Susijengiä Leipzigissä sunnuntaina.

Saksan tie nousi kesän 2013 Slovenian EM-kisoissa pystyyn jo alkulohkossa. Dirk Nowitzkin jälkeiseen aikakauteen totutteleva Saksa ajaa paraikaa sisään uutta pelaajasukupolveaan, mistä kertoo joukkueen ikärakenne: päävalmentaja Emir Mutapcicin koolle kutsumasta 18 pelaajasta joka toinen on syntynyt 1990-luvulla.

– Saksan joukkue on muuttunut paljon jopa sitten viime kesän, Susijengin apuvalmentaja Pekka Salminen kertoo.

– Joukkueessa ei ole enää niinkään paljon pitkiä pelaajia, mutta nuorta ja atleettista miestä sitäkin enemmän.

Saksan viime kesän johtotähdet Robin Benzing (208 cm/25 v), Heiko Schaffartzik (183/30), Lucca Staiger (195/26) ja Tibor Pleiss (218/25) ovat mukana maajoukkueryhmityksessä. NBA-osaamista joukkueessa edustaa pelinrakentajalupaus Dennis Schröder (189/20).

– Schreider pelasi viime kaudella NBA:ssa ja on nyt ensimmäistä kertaa Saksan miesten maajoukkueen matkassa, Salminen selventää.

Schröder taituroi Atlanta Hawksille 49 ottelussa 3,7 pistettä, 1,9 syöttöä ja 1,2 levypalloa 13,1 minuutissa ottelua kohden.

Lehto avaa maajoukkueuransa

Sunnuntaina nähdään Susijengin osalta maajoukkuedebyytti, kun Korisliigan hallitseva MVP, Tampereen Pyrinnön Antero Lehto vetää ensimmäistä kertaa urallaan miesten susipaidan ylleen.

Leipzigissä parketilla nähdään muitakin mielenkiintoisia kasvoja, kun viime kesinä loukkaantumisten vuoksi sivussa olleet Matti Nuutinen ja Antti Kanervo verhoutuvat jälleen sinivalkoisiin.

Saksa ja Suomi kohtaavat Leipzigissä sunnuntaina 27.7. klo 15:00 Suomen aikaa.

Lisätietoja: Ottelu Saksan Koripalloliiton verkkosivuilla

Susijengi Saksassa

#NimiPituusSyntynytSeura 2014/15
4Mikko Koivisto19418.4.1987free agent
5Antti Nikkilä21025.8.1978free agent
6Kimmo Muurinen20223.2.1981free agent
8Gerald Lee jr20823.11.1987CSU Asesoft Ploiesti (ROM)
9Sasu Salin19111.6.1991Olimpija Ljubljana (SVN)
10Tuukka Kotti20518.3.1981Loimaa Bisons
11Petteri Koponen19413.4.1988BC Himki (RUS)
12Samuel Haanpää20327.9.1986free agent
13Hanno Möttölä2099.9.1976free agent
15Teemu Rannikko1899.9.1980Kataja Basket
20Matti Nuutinen2006.5.1990Loimaa Bisons
21Ville Kaunisto20419.3.1982Kouvolan Kouvot
22Carl Lindbom20610.11.1991Helsinki Seagulls
23Antto Nikkarinen1851.3.1991Loimaa Bisons
30Antero Lehto1852.4.1984Tampereen Pyrintö
31Antti Kanervo19212.4.1989Kauhajoen Karhu
  • Päävalmentaja Henrik Dettmann
  • Valmentaja Pekka Salminen
  • Valmentaja Jukka Toijala
  • Valmentaja Lassi Tuovi
  • Valmentaja Jussi Hirvonen
  • Fysioterapeutti Vesa Kuparinen
  • Osteopaatti Aleksi Hakanto
  • Lääkäri Aleksi Kallioniemi
  • Team Manager Jussi Laurila