Tasaisen avauspuoliskon jälkeen Suomi siirtyi kolmannen jakson alussa 37–40-johtoon, jonka jälkeen Belgia otti ohjat käsiinsä. Belgia piti Suomen seuraavat yhdeksän minuuttia ilman pelitilannekoria ja siirtyi ratkaisevaan 15 pisteen johtoon.
Joonas Cavén (23/4/3 blokkia) kääri jälleen Suomelle kiitettävät pistelukemat, mutta joukkueen heittoprosentit jäivät alhaisiksi: pelitilanneheitot 31,8% ja vapaaheitot 52,0%.
– Teimme ensimmäisellä puoliskolla paljon hyviä asioita lohkomme kärkijoukkuetta vastaan, mutta jälleen kerran meillä oli toisella puoliskolla pitkiä jaksoja, joiden aikana emme saaneet palloa koriin lainkaan. Jopa vapaaheittotarkkuutemme oli tänään rutkasti alle keskiarvomme, harmitteli 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Pekka Salminen.
Suomi pelaa turnauksessa sijoista 9.-12. ja kohtaa perjantaina Slovakian, lauantaina Luxemburgin ja sunnuntaina Kyproksen.
– Olemme pettyneitä tuloksiimme tähän mennessä, mutta aiomme jatkaa mahdollisimman kovaa pelaamista ja otamme oppia jokaisesta jäljellä olevasta ottelustamme, Salminen kommentoi.
Belgia – Suomi 70–61 (16–14, 32–32, 53–44), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, B-divisioonan EM-kisojen alkusarjaa, Pitesti (Romania) 17.7.2013
Suomi: Joonas Cavén 23/4/3 blokkia, Julius Rajala 12/7/3 blokkia, Joonas Lehtoranta 8/6, Joni Herrala 6/1/3 syöttöä, Topias Palmi 5/6, Tommi Huolila 3/6, Mika Nuolivirta 2/6, Kristofer Clement 2/3, Mikael Kauhanen 0/2, Orlando Taylor 0/1, Juuso Kauppinen, Daniel Dolenc.
