


Opetus- ja kulttuuriministeriön jakama Pro Urheilu –tunnustus on suuruudeltaan 20 000 euroa. Palkinnot myönnetään veikkausvoittovaroista. Ne jaettiin nyt 13. kerran.
Lea Hakalan ura koripalloilijana hakee vertaistaan. Vielä pitkään, ellei ikuisesti.
Hakala pelasi neljälle vuosikymmenelle ulottuneen aktiiviuransa aikana 251 naisten maaottelua ja voitti 16 naisten Suomen mestaruutta. Molemmat lukemat ovat Suomen koripalloennätyksiä, kummatkin sukupuolet huomioiden.
183-senttinen Hakala on kautta aikain ainoa pelaaja, joka on SM-sarjassa ylittänyt 10 000 pisteen rajapyykin. Tarkalleen ottaen Hakala pussitti SM-urallaan 540 ottelussa 10 308 (keskiarvo 19,1) pistettä. Eroa tilastokakkoseen Auli Nymaniin on yli 4000 pistettä siitä huolimatta, että vuonna 2005 SM-kentiltä vetäytynyt Hakala vietti huippu-urastaan kuusi kautta ulkomailla. Kaudella 2008-09 Hakala kävi vielä verestämässä vanhoja muistoja pelaten 49-vuotiaana naisten I divisioonassa 12,9 pisteen keskiarvolla.
Hakala pelasi Suomen sarjojen ohella yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa ja ammattilaisena Italian sekä Espanjan pääsarjoissa.
Suomi-paidassa Hakala johdatti Suomen kolmesti EM-lopputurnaukseen. Vuonna 1981 hän oli Italiassa pelattujen EM-kisojen korintekijätilaston kolmonen 18,9 pisteen keskiarvollaan tullen valituksi myöhemmin Euroopan joukkueeseen.
Nykyisin Hakala toimii Pohjois-Haagan yhteiskoulussa apulaisrehtorina sekä urheiluvastaavana. Lisäksi hänellä on luottamustoimet Suomen Koripalloliiton hallituksessa sekä kansainvälisen koripalloliitossa (FIBA) Euroopan naiskomissiossa sekä maailman teknisessä komissiossa.
Hakalan ohella ministeri Arhinmäki jakoi Pro Urheilu –tunnustuksen keskiviikkona kiekonheittäjä Pentti Kahmalle, pituushyppääjä Rainer Steniukselle, suunnistaja Pirjo Sepälle, jääkiekkoilija Veli-Pekka Ketolalle, jääkiekkoilija Heikki Riihirannalle, mäkihyppääjä Tapio Räisäselle, painija Jouko Salomäelle, viisiottelija Lauri Vilkolle, voimistelija Kalevi Viskarille, painija Leo Honkalalle, paralympiamitalisti, hiihtäjä Veikko Jantuselle, yleisurheilija ja hiihtäjä Timo Karvoselle.
Aiemmin koripalloperheestä Pro Urheilu –tunnustuksen on saanut ainoastaan niin pelaajana kuin valmentajanakin mainetta niittänyt Kari Liimo (vuonna 2003). Lisäksi Pro Urheilu –mitalin ovat saaneet Hilkka Hakola (2001), Esko Karhunen (2002) ja Pentti Salmi (2007).
Lea Hakala pähkinänkuoressa
- Syntynyt: 15.3.1960
- Pituus: 183 cm
- Ensimmäinen maaottelu: 29.11.1975, Ruotsia vastaan
- Maaottelut: 251
- Maaottelupisteet: 4.129, keskiarvo 16,5
- Maaotteluennätys: 40 pistettä, Norjaa vastaan 1986
- Arvokilpailut: EM-lopputurnauksessa kolme kertaa (1980, 1981, 1987).
- Ura ulkomailla: USA:ssa kaudella 1982-83 (Maryland University), Italiassa kaudella 1983-84 (Pescara), Espanjassa kausina 1988-92 (El Almendro Madrid, Canoe Madrid, Lugo, Universitari Barcelona).
- SM-sarjajoukkueet: Edusti vuosina 1975-2005 Lahden Sampoa, Lappeenrannan NMKY:ä, Forssan Alkua, Pussihukkia, Panttereita.
- SM-sarjapisteet: 10.308, kahdeksan kertaa sarjan korikuningatar (paras kausi 1980-81 keskiarvolla 31,9). Kaikkien aikojen tilastojen ykkönen.
- Suomen mestaruudet: 16, joista kymmenen peräkkäistä vuosina 1993-2002. Kaikkien aikojen tilastojen ykkönen miehet ja naiset mukaan lukien.
Lisätiedot: Lea Hakalan maaottelu-ura
Lisätiedot: Lea Hakalan SM-sarjaura
