


Toukokuussa Suomi järjesti näytöksen Ruotsin Solnassa pelattujen 18-vuotiaiden poikien PM-kisafinaalissa kurittamalla Islantia peräti 41 pisteellä. Joukkue aloitti juhannuksen jälkeen valmistautumisensa 9.-19. pelattaviin B-divisioonan EM-kisoihin. Valmistautumisaika on valitettavasti sujunut rikkonaisesti.
– Meillähän on koossa ikäluokka, joka on moneen, moneen vuoteen kookkaimpia ja lahjakkaampia korin läheisyydessä. Viimeisen kuukauden aikana ison pään loukkaantumiset ja sairastelut ovat kuitenkin pakottaneet meitä sopeutumaan suunnitelmista poikkeavaan kokoonpanoon, kertaa Ailus joukkueen tilannetta EM-kisa-aattona.
– Siirsimme ensiksi kolme laituriamme ison pelaajien pelipaikoille olosuhteiden pakosta, mutta viime viikonloppuna Tampereella teimme Hollanti-maaottelujen yhteydessä sellaisen päätöksen, että palautimme Oskar Michelsenin luontaiselle tontilleen laitaan. Isojen pelaajien rotaatio on nyt suunniteltua pienempi, mutta tällä mennään.
18-vuotiaiden poikien pelaajakaartissa on kuitenkin lahjakkuutta useammalle pelipaikalle.
– Esimerkiksi Joonas Lehtoranta, Iikka Mäki ja Julius Rajala ovat esimerkkejä todellisista talenteista joukkueestamme. Meillä on leveyttä ja osaamista, Ailus arvioi.
Sarajevon kisojen alkulohkossa Suomi joutuu tulikokeeseen pelaamalla viisi ottelua viidessä päivässä. Vastaansa joukkue saa Norjan, Ruotsin, Islannin, Sveitsin sekä kisojen ennakkosuosikeihin lukeutuvan Montenegron.
– Montenegro on joukkue suoraan Euroopan huipulta. He vastikään hävisivät pisteellä Liettualle, joka on eräs A-divisioonan EM-kisojen ennakkosuosikeista. Pistimme kuitenkin itsekin Liettuan pari viikkoa sitten ahtaalle, joten lähdemme ottamaan voittoa heti avausottelusta, arvioi AIlus.
– Ruotsi on perinteisesti hyvä ja henkisesti vahva joukkue, ja Islanti on tämän ikäluokan kahden vuoden takainen Pohjoismaiden mestari. Kovia pelejä tulossa.
18-vuotiaiden poikien ottelut B-divisioonan EM-alkulohkossa
- To 9.8. klo 17:15 Suomi – Montenegro
- Pe 10.8. klo 16:00 Norja – Suomi
- La 11.8. klo 16:00 Suomi – Ruotsi
- Su 12.8. klo 21:45 Sveitsi – Suomi
- Ma 13.8. klo 19:30 Islanti – Suomi
Jokaisen alkulohkon kaksi parasta joukkuetta pelaa ylemmässä jatkosarjassa paikasta A-divisioonan EM-kisoihin kesäksi 2013. A-divisioonan EM-kisoihin selviytyy kisojen kolme parasta joukkuetta.
Suomen 18-vuotiaat pojat B-divisioonan EM-kisoissa 9.-19.8.2012
| # | Sukunimi | Etunimi | Pituus | Syntynyt | Seura |
| 4 | Liljeberg | Severi | 176 | 22.4.1994 | Tampereen Pyrintö |
| 5 | Herrala | Joni | 190 | 26.9.1994 | ToPo, Helsinki |
| 6 | Mattila | Niko | 192 | 16.2.1994 | Kauhajoen Karhu |
| 7 | Kuusisto | Miki | 187 | 19.8.1994 | KTP, Kotka |
| 8 | Lehtoranta | Joonas | 192 | 25.2.1994 | KTP, Kotka |
| 9 | Sulonen | Teemu | 188 | 7.7.1994 | Tapiolan Honka |
| 10 | Kauhanen | Mikael | 202 | 5.7.1994 | Helsingin NMKY |
| 11 | Mäki | Iikka | 198 | 8.2.1994 | Manresa (ESP) |
| 12 | Rajala | Julius | 205 | 12.6.1994 | ToPo, Helsinki |
| 13 | Madsen | Alexander | 205 | 26.1.1995 | Kouvolan Kouvot |
| 14 | Ventoniemi | Henri | 201 | 11.8.1995 | Tapiolan Honka |
| 15 | Michelsen | Oskar | 204 | 24.5.1995 | Helsingin NMKY |
- Päävalmentaja Ray Ailus
- Valmentaja Sami Toiviainen
- Valmentaja Joonas Iisalo
- Fysioterapeutti Jukka Aho
- Joukkueenjohtaja Jarmo Laitinen
Lisätietoja: 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat
