Sudenpentujen puolustuksen lukko Aaron Ekwere: ”Sitä hetkeä mä olin odottanut”

Koripallovalmentajat kautta vuosikymmenten ovat yhtenään muistuttaneet junioripelaajia siitä, että pelin kulkuun on mahdollista vaikuttaa, vaikkei tekisi pistettäkään. Tämän totuuden ruumiillistuma lauantaina oli Sudenpentujen Aaron Ekwere, joka sinetöi suomalaisvoiton viemällä viime sekunneilla puolustuksellaan elintilan Liettuan Kaspar Jakucionisilta.

Aaron Ekwere nollasi Liettuan Kaspar Jakucionisin lauantain ottelun loppuhetkillä. Kuva: FIBA Europe.

Kun Elmeri Abbey oli vienyt kuusi sekuntia ennen ottelun loppua Suomen 81–80-johtoon rohkealla ajollaan, komensi Liettuan päävalmentaja Tomas Purlys omansa aikalisälle.

Oli ilmiselvää, että viimeisessä hyökkäyksessä Purlys pelaisi pallon ykköstykkinsä, FC Barcelonaa edustavan Kasparas Jakucionisin käsiin. Tuolloin päärooliin kohosi ensimmäistä nuorten maajoukkuekesäänsä pelaava Tampereen Pyrinnön kasvatti Aaron Ekwere, joka nappasi FC Barcelonan miehen niin tiukasti syleilyynsä, ettei tämä saanut edes kunnollista heittoa aikaiseksi.

– Jyri (päävalmentaja Lohikoski) sanoi mulle aikalisällä, että sä otat Jakucionisin. Mä olin heti, että just tätä hetkeä mä oon odottanut: ollaan johdolla tosi kovasta joukkueesta omien kotifanien edessä, Ekwere kertailee tähtihetkeään.

– Olin tosi haipeissa siitä, että sain ton mahdollisuuden. Pallo tuli kaverille, mä menin kiinni ja huomasin heti, että se alkoi epäröimään, kun ei päässytkään musta ohi. Tosi hieno fiilis päästä auttamaan jengiä tuolla tavalla.

Kahden vuoden takaisissa 16-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Liettuan 2006 syntyneiden poikien joukkue voitti Euroopan mestaruuden tappiottomana.

– Eipä ainakaan voita tappiottomana tänä vuonna, Ekwere naurahti.

Ekwere jäi uransa ensimmäisessä arvokisaottelussa pisteettömäksi, mutta keräsi joukkueelleen viisi levypalloa ja kaksi riistoa samalla kun vuorotteli Liettuan pelättyjen takamiesten Jakucionisin ja Indrusaitisin vartijoina.

– Se on mun rooli. Puolustaa kovaa, ottaa levypallot. Liettuaa vastaan ei heitto uponnut, mutta tiedän, että jossain vaiheessa saan pari heittoa sisään ja pari ajoa perille asti. Samulla (Adler), Elmerillä (Abbey) ja Olavilla (Suutela) kulki. Päätin, että antaa niiden hoitaa korinteko ja hoidan oman homman puolustuspäässä.

Näyttävistä donkeistaan sosiaalisessa mediassa mainetta kerännyt Ekwere muistutti, että Liettua-voitosta ei saa jäädä nautiskelemaan liian pitkäksi aikaa. Pelit jatkuvat heti sunnuntaina, jolloin vastassa on avausottelussa Sloveniaa vastaan kaatunut hallitseva EM-hopeamitalisti ja yksi kisojen suurimmista voittajasuosikeista, Espanja.

– Pitää nopeasti keskittyä siihen peliin. Katsotaan, jos se donkkikin lähtisi, Ekwere naurahtaa.

Suomi ja Espanja kohtaavat 18-vuotiaiden poikien EM-kotikisojen toisessa ottelussa Tampereen Hakametsä 1:ssä sunnuntai-iltana 28.7. klo 18.30. Liput otteluun täältä!

Päivitetty

Henkilöt