Keväällä Georgian yliopistosta valmistuneen Pricen nimi ei ilmestynyt Katajan päävalmentaja Jukka Toijalan tietokoneelle tyhjästä.
– Price oli niiden noin kymmenen pelaajan joukossa, joiden taustoja ehdin hieman alkukesän aikana tarkistella, Toijala kertoo Joensuun Katajan lehdistötiedotteessa.
Price teki elokuussa sopimuksen Sveitsiin, mutta ei päässyt passiongelmien vuoksi koskaan maahan asti. Seura tarvitsi häntä riveihinsä niin pikaisesti, että sopimus purettiin. Price kävi näytillä vielä Uruguayn liigassa ennen päätymistään vapaille markkinoille.
Vahvarakenteinen Price pelasi yliopistokoripalloa Georgia Bulldogsin joukkueessa neljän kauden ajan USA:n NCAA-liigassa korkealle rankatussa Southeastern-konferenssissa. Päätöskaudellaan Price urakoi 33 ottelussa 23 peliminuuttia, 9,3 pistettä, 5,0 levypalloa ja 0,8 torjuntaa ottelua kohden. Pelitilanneheittonsa Price upotti 48,9% ja vapaaheittonsa 76,5% tarkkuudella.
– Kyseessä on todella isokokoinen kaveri, joka varmasti pysyy korin alla. Minulle on vakuutettu miehen olevan kunnossa, mutta koska hän on ollut pelaamatta käytännössä viime maaliskuulta, kestää varmasti jonkin aikaa ennen kuin hänen pelikuntonsa on yli 20 minuuttia, Toijala taustoittaa.
Price on jo kolmas kandidaatti Katajaan ns. ison miehen tontille. Häntä ennen pelitaitojaan ovat Joensuussa esitelleet kotikonnuilleen palaava Matt Terwilliger sekä Kenneth Walker. Katajan edellinen sentterikokelas Terwilliger ehti pelata Korisliigaa kolmen ottelun verran 28 minuutin, 13,3 pisteen, 5,7 levypallon ja 2,0 riiston keskiarvoilla.
Jeremy Price saapui Joensuuhun tiistaina ja matkustaa jo keskiviikkona joukkueen mukana Uuteenkaupunkiin. Ottelu Korihait-Kataja nähdään suorana UrhoTV:ltä klo 18.25 alkaen. Kotisalissa Pricen debyytti tulee olemaan perjantaina ottelussa KTP-Basketia vastaan.
Pricen ohella Katajassa nähdään tiistaina ensiesiintymisensä edustusmiehistössä tekevä seuran oma kasvatti Johannes Lasaroff, vasta 16-vuotias ja 176-senttinen takamieslupaus.
Lisätiedot: Joensuun Katajan nettisivut
