Suomi lähettää naisjoukkueen Kiinan universiadeihin

Suomen naisten koripallomaajoukkueelle on myönnetty paikka Kiinan Shenzhenissä 12.–23. elokuuta pelattaviin ”opiskelijoiden olympialaisiin”, universiadeihin. Joukkueen päävalmentajaksi on nimetty Ensio Helimäki, joka on kutsunut koolle 13 pelaajan ringin.

Minna Sten ja Suomen naisten koripallomaajoukkue nautiskeli 30 pisteen voiton Tanskasta.

Pitkään paikkaa naisten universiadikoripalloon hakeneelle Suomelle tarjottiin kisapaikkaa heinäkuun alussa Ranskan luovuttua omasta paikastaan. Suomi on elokuussa järjestettävien kisojen naisten koripallokilpailussa yksi Euroopan kahdeksasta osanottajamaasta. Kisojen alkulohko A:ssa Suomi kohtaa Kiinan, Taiwanin ja Liettuan.

– Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus itse kullekin. Universiadit ovat maailmanluokan urheilutapahtuma, ja saamme mahdollisuuden pelata alkulohkossamme esimerkiksi Kiinaa vastaan, Helimäki hymyilee.

– Kiehtovaa on myös se, että kisat järjestetään Kiinassa, joka jäisi todennäköisesti useimmille meistä tuntemattomaksi maaksi ilman mahdollisuutta osallistua näihin kisoihin.

Helimäen koolle kutsuma universiadijoukkue on rakentunut 1987–92 syntyneiden naisten maajoukkuepelaajien muodostaman rungon ympärille. Kesäkuun alussa pelatuissa EM-karsinnoissa pirteästi esiintyneen naisten maajoukkueen pelaajista mukana ovat Krista Gross, Vilma Kesänen, Linda-Lotta Lehtoranta, Henna Salomaa, Minna Sten sekä Hanna Vapamaa.

– Leiritykseen saapuvista pelaajista lähinnä Gross, Kesänen ja Sten ovat pelanneet naisten maajoukkueessa isoja minuutteja. Universiadit tarjoavat monelle lupaavalle pelaajalle mahdollisuuden saada tuntumaa naisten maajoukkueen pelirytmistä, lausuu Helimäki.

Koripalloliiton päävalmentaja ja valmennuksen johtaja Henrik Dettmann on myös hyvillään naisten saamasta universiadipaikasta.

– Olemme pitkään yrittäneet saada naisille paikkaa universiadeihin ja pitäneet sitä johdonmukaisena välietappina nuorten maajoukkueen ja aikuisten maajoukkueen välillä, Dettmann kertoo.

– Kun meille tarjoutui peruutuspaikan kautta mahdollisuus lähettää joukkue kisoihin, halusimme heti tarttua tilaisuuteen. Erityiskiitos kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriölle, sillä ilman heidän tukeaan tämä ei olisi ollut mahdollista.

Helimäen tavoin Dettmann korostaa universiadien ainutlaatuisuutta maailman urheilutapahtumien joukossa.

– Pelaajamme saavat mahdollisuuden pelata samassa tapahtumassa kaikkia maailman nuoria huippupelaajia vastaan.

Suomella on ainoana Pohjoismaana paikka sekä miesten että naisten universiadikoripallossa. Pelillinen menestys elokuun kisoissa edesauttaa Suomen mahdollisuuksia saada kutsu myös seuraavien vuosien universiadeihin.

Naisten universiadijoukkue 2011

SukunimiEtunimiPituusSyntynytNykyinen seura
GrossKrista18317.12.1990North Carolina (NCAA, USA)
KesänenVilma17327.9.1988Catz, Lappeenranta
LehtorantaLinda-Lotta1757.10.1991Peli-Karhut, Kotka
LepistöTitta-Riina18428.9.1990HoNsU, Jyväskylä
MäkitaloAnni1758.11.1991Espoo Team
PelanderSofia1884.8.1992Turun Riento
RichterLotta17223.8.1991Peli-Karhut, Kotka
SaarinenLaura18615.1.1992ToPo, Helsinki
SalmioJulia18328.7.1991North Idaho (NJCAA, USA)
SalomaaHenna1775.6.1989free agent
StenMinna18821.12.1987HoNsU, Jyväskylä
ValtakariKaisa1768.3.1987Catz, Lappeenranta
VapamaaHanna18029.9.1990Catz, Lappeenranta

 

Päävalmentaja: Ensio Helimäki

Valmentaja: Marianne Koskinen

Fysioterapeutti: Tytti Nuoramo

Lisätietoja: