Henry Umoru jatkaa Kauhajoen Karhussa

Kauhajoen Karhu on solminut jatkosopimuksen kesken viime kauden Karhuun siirtyneen 202-senttisen, nigerialaissyntyisen Henry Umorun kanssa. Tänä vuonna 24 täyttävä Umoru ei ota paikkaa Karhun ulkomaalaiskiintiössä, sillä Umoru on pelannut aiemmin urallaan Suomen juniorisarjoissa.

Henry Umoru jatkaa uraansa Kauhajoen Karhussa. Kuva: Kauhajoen Karhu.

Henry Umoru pelasi alkukauden 2008/09 Lapuan Korikobrissa, josta hän siirtyi Kauhajoelle. Umoru pelasi viime kaudella vajaat 11 minuuttia ottelua kohden 6,2 pisteen ja 3,1 levypallon ottelukeskiarvoilla. Karhun ja Umorun sopimus voi optiovuoden kanssa kestää vuoteen 2013 asti.

– Olen luonnollisesti hyvilläni, että seura ja Henry pääsivät sopimukseen. Olen varma, että suomalainen koripalloyleisö ei ole vielä nähnyt lähellekään kaikkea Henry Umorun potentiaalista, arvioi Karhun päävalmentaja Greg Gibson.

– Kesäharjoittelu on jo vienyt mieheltä liki kymmenen kiloa painoa pois, eikä harjoittelu tule ainakaan vähentymään nyt syksyllä. Isoja miehiä ei suomalaisessa koripallossa ole liikaa. Monivuotinen sopimus antaa hyvän pohjan kehittää Henryn kuntopohjaa ja liikkuvuutta. Mies on oivallinen lisä joukkueeseemme, Gibson jatkaa.

Karhun sopimuspelaajia tällä hetkellä ovat Umorun lisäksi Roni Leimu, Lasse Hintsala, Santeri Latvala, Maurice Horton, Aleksi Huuskonen, Tyrekus Bowman, Eldar Skamo ja Sad Niskanen.

Lisätietoja: Karhun verkkopalvelu