Suomen naiset pyrkivät vastaamaan Turkin aggressiivisuuteen

EM-karsintaurakkansa viikko sitten trillerivoitolla Bosnia-Hertsegovinasta aloittanut Suomen naisten maajoukkue palaa kotikentälleen Tapiolan Urheiluhalliin keskiviikkona. Suomen vieraaksi Tapiolaan saapuu Turkki, joka aloitti omat karsintansa kukistamalla Puolan helpohkosti 75-59. Suomi on tällä hetkellä karsintalohkonsa kolmannella sijalla yhden voiton ja yhden tappion saldollaan.

Turkki-ottelun aattona Suomen päävalmentaja Domingo Diaz korostaa puolustuksen ja henkisen kantin kestävyyttä. Vierasottelussa Italiassa molemmat riittivät 35 minuutin ajan, mutta se ei riittänyt voittoon.

– Meidän on tärkeää luoda kotikentällemme sellainen ilmapiiri, että vastustajat pelkäävät tulla Tapiolaan pelaamaan. Olemme pelanneet karsintaotteluissa hyvää ja kurinalaista koripalloa, mutta loppurutistuksessa meillä on vielä opittavaa. On olennaista, että uskomme voittomahdollisuuksiimme, on vastustaja kuka hyvänsä.

Kesän 2007 EM-kisoissa Suomen edellisen karsintavastustajan, Italian, kanssa turnauksen yhdeksännen sijan jakanut Turkki kuuluu Euroopan aggressiivisimpiin joukkueisiin. Diaz painottaa, että iholla puolustavien turkkilaisten painostuksessa Suomen tulee keskittyä tasapainoiseen joukkuetyöskentelyyn.

– Perusajatus koripallossa on, että hyvä hyökkäys on onnistuneen puolustuksen peruja. Olkoon vastustajana kuka tahansa, perusasiat eivät muutu. Turkki yrittää pakottaa vastustajansa huonoon ratkaisuihin pelaamalla todella kovaa. Meidän tulee vastata heidän kovuuteensa samalla mitalla, purkaa Diaz ottelun avaimia korostaen etenkin Suomen pelintekijäosaston Reetta Piiparin, Mari Puustisen ja Kia Ignatiuksen vastuuta turkkilaispaineessa.

Suomen maajoukkuekapteeni Taru Tuukkanen on ottelusta sivussa polvivamman vuoksi. Jalan rasitusvammaa paranteleva Siiri Nuutinen joutuu niin ikään seuraamaan ottelua siviileissä.

Turkilla tehokas, mutta virheherkkä puolustus

Aggressiivisuutensa lisäksi Turkki on tunnettu tasaisena ja kokeneena joukkueena. Erinomaisena esimerkkinä joukkueen leveydestä on joukkueen EM-karsinta-avaus Puolaa vastaan, jossa jokainen kokoonpanossa ollut pelaaja sai peliaikaa vähintään kymmenen minuutin ajan.

– Turkki on alkulohkon ylivoimaisesti aggressiivisin joukkue. Turkkilaiset pyrkivät nopeisiin vastaiskuihin ja heidän takamiehensä puskevat pallon ylös välittömästi nähdessään tilaisuuden siihen. Turkkilaisten pienet puolustajat käyvät ahkerasti kiinni pallolliseen ja yrittävät lyödä painetta syöttölinjoille, kertoo Suomen apuvalmentaja Jukka Mantere.

Turkin liukkaan takakentän johtotähdet ovat 175-senttinen, 24-vuotias pelinrakentaja Birser Vardarli ja 172-senttinen, 28-vuotias heittäjä Emine Palazoglu. Vaihtopenkiltä joukkueen takakentälle tuovat voimaa kokenut 170-senttinen Nilay Yigit, joka on tunnettu erityisesti puolustusansioidensa johdosta, sekä tarkkakätinen 175-senttinen, 28-vuotias Esmeral Tuncluer.

– Takakentällä yksi ottelun avaimista on onnistumisemme 1-1-puolustuksessa. Turkin takapelaajat osaavat liikuttaa palloa erittäin vauhdikkaasti ja päästessään puolustajastaan ohi he pystyvät näkemään erittäin tarkasti sen pelaajan, jolle apupuolustajan saapuminen jättää tilaa, Mantere jatkaa.

Turkkilaisilla on marssittaa kentälle myös peräti seitsemän 185-195 senttimetrin mittaa yltävää pelaajaa. Tähän kategoriaan kuuluu myös joukkueen tähti, 194-senttinen ja 28-vuotias Nevriye Yilmaz, joka kuuluu pituudestaan huolimatta joukkueen monipuolisimpiin pelaajiin. Kesän 2007 EM-kisoissa Yilmaz ahkeroi ottelukeskiarvoikseen 16 pistettä ja 10 levypalloa ottelua kohden. Turkilla on tarjolla korinalustan tukkeeksi myös yli sata maaottelua pelannut 187-senttinen, 25-vuotias Yasemin Horasan.

– Turkilla on pitkä ja vahva, mutta ei välttämättä niin kovin hyvin liikkuva pitkä kalusto, analysoi Mantere.

– Pitkät turkkilaiset ovat virheherkkiä ja hyvänä vapaaheittojoukkueena meidän tulee pelata rohkeasti korin alle ja käyttää hyväksemme sitä, että pitkät pelaajamme ovat turkkilaisia nopeampia. Myös heittäjillemme pitäisi vapautua tarpeeksi tilaa, jos turkkilaiset keskittyvät korinalustan tukottamiseen.

Suomi – Turkki -ottelu käynnistyy Tapiolan Urheiluhallilla keskiviikkona klo 19. Lipunmyynti pelipaikalla alkaa tuntia aiemmin.

Suomen kokoonpano

# Nimi Pituus Syntynyt Pelip. Seurajoukkue
4 Reetta Piipari 174 22.01.1980 G free agent
6 Mari Puustinen 179 18.08.1978 G free agent
7 Kia Ignatius 177 11.01.1990 G Espoo Team
8 Sanna Helenius 176 31.03.1984 G free agent
9 Sandra Välikoski 185 22.03.1989 F Espoo Team
10 Niina Laaksonen 185 14.12.1984 C Phard Napoli, ITA
11 Heta Korpivaara 185 08.08.1984 F free agent
12 Riikka Lehtonen 181 21.10.1982 F free agent
13 Tiina Sten 188 18.06.1985 F free agent
14 Piia Harkko 180 08.01.1987 G Catz, L-ranta
15 Minna Sten 187 21.12.1987 F Catz, L-ranta
20 Michaela Moua 180 18.08.1976 F free agent

Päävalmentaja Domingo Diaz
Valmentaja Jukka Mantere
Fyysinen valmentaja Hannele Forsman
Joukkueenjohtaja Lea Hakala
Fysioterapeutti Riitta Lakaniemi

Turkin kokoonpano

# Nimi Pituus Syntynyt Pelip. Seurajoukkue
4 Saziye Karsli 184 1982 F Besiktas
5 Isil Alben 170 1986 G Galatasaray
6 Birsel Vardarli 175 1984 G Fenerbahce
7 Nilay Yigit 170 1979 PG Kayseri
8 Emine Tugba Palazoglu 172 1980 SG Galatasaray
9 Esmeral Tuncluer 175 1980 G Fenerbahce
10 Sariye Gökce 178 1979 SG Mersin
11 Nevriye Yilmaz 194 1980 C Fenerbahce
12 Naile Ivegin 185 1985 F/C Besiktas
13 Yasemin Horasan 187 1983 F/C Galatasaray
14 Melike Bakircioglu 189 1987 F Fenerbahce
15 Bahar Caglar 190 1988 F Galatasaray
21 Tugba Tasci 178 1984 PG Besiktas
22 Melek Bilge 193 1989 C Besiktas
23 Nevin Kristen Nevlin 195 1985 F/C Botas Spor
Päävalmentaja Ceyhun Yildizoglu
Valmentaja Omer Petorak
Valmentaja Erman Okerman
Manageri Canan Erdogan
Fysioterapeutti Muge Bilat
Lääkäri Gökhan Metin