Korisliigakokemusta omaava Salin heitti latvialaispuristuksessa 14 pistettä ja repi 11 levypalloa. Kaksinumeroisiin lukemiin pääsivät myös joukkueen pelintekijä Roope Ahonen sekä 198-senttinen Matti Nuutinen.
Latvia aloitti ottelun vauhdikkaasti vieden avausjakson luvuin 20-9. Suomi pääsi toisella jaksolla kyytiin mukaan ja kavensi eroa voittamalla kymmenminuuttisen kolmella pisteellä. Vahvasta jaksosta huolimatta Latvia pääsi aloittamaan toisen puoliajan kahdeksan pisteen etumatkan turvin (32-24).
Roope Ahonen oli kaiketi päättänyt pukukopissa hoitaa Susi-paidat takaisin voittotaistoon ja pelintekijän onnistumisilla joukkue käväisikin heti avausminuuttien jälkeen neljän pisteen päässä (34-30). Kolmas jakso tahkottiin kuitenkin tasan (14-14).
Ottelun viimeisellä neljänneksellä Latvian vahvuus korin alla oli liikaa Suomen tyytyessä ottamaan kaukoheittoja heikolla osumatarkkuudella. Joukkueen päävalmentaja Juha Dahlström totesi saman ottelun päätyttyä.
– Meiltä puuttui tasapaino sisä- ja ulkopelin väliltä. Otimme tänään liikaa kaukoheittoja.
Dahlström näki ottelun ratkaisuksi kaukoheittojen ohella puutteet omassa puolustustyöskentelyssä.
– Emme saaneet puolustettua Latviaa, niin kuin olisi pitänyt. Tosin ajoittain saimme hyvinkin painostettua, mutta se pitkäjänteinen työ puolustamisessa läpi koko ottelun puuttui. Latvia pääsi rankaisemaan aina, kun otteemme herpaantui, Dahlström sanoi.
Vastassa oli ennakkoon ehkä koko turnauksen vahvin 18-vuotiaiden poikien ikäluokan joukkue. Suomen valmennusjohto löysi myös positiivisia elementtejä tappiosta huolimatta Euroopassa A-tasolla pelaavaa joukkuetta vastaan. Välillä Susi-paitojen nopeat ja puolinopeat hyökkäykset olivat suomalaisittain iloista katsottavaa.
– Ajoittain onnistuimme rakentamaan erinomaisia heittopaikkoja. Sasu Salinilla ja Roope Ahosella on kyky tehdä pisteitä ja päättää tehokkaasti nopeita ja puolinopeita. Heidän henkilökohtaiset ratkaisunsa kantoivat meitä. Myös Matti Nuutinen toi jotain uutta sisäpeliimme, kehui Dahlström.
Baltic Sea Cupin tapahtumia ja tilastoja voi seurata Koris.netistä sekä turnauksen nettisivuilta osoitteesta http://bsbc.basket.ee/.
Baltic Sea Cup 2.-5.1. Tallinna
18-vuotiaat pojat, Suomi-Latvia 51-70 (24-32)
| Nimi | pisteet/levypallot |
| Antto Nikkarinen | 0/3 |
| Roope Ahonen | 12/3 |
| Pekka Setälä | 3/2 |
| Sasu Salin | 14/11 |
| Jussi Turja | 2/1 |
| Jesse Niemi | 2/4 |
| Anton Telih | 2/4/4 syöttöä |
| Juhan Mikone | 0/0 |
| Matti Nuutinen | 11/3 |
| Lauri Toivonen | 0/5 |
| Samuli Vanttaja | 3/2 |
| Harri Keskitalo | 4/2 |