Hallitseva 22-vuotiaiden Suomen mestari Tampereen Pyrintö kohtaa välierissä runkosarjan voittaneen KTP:n. Viime kaudella Pyrinnön varsin ylivoimaiseen tapaan tullutta ykkössijaa lähtee välierissä puolustamaan vähintään yhtä vahva joukkue.
Pyrinnön viime kauden mestarijoukkueesta puuttuu vain kolme pelaajaa ja ryhmän rungon muodostavat miesten pääsarjakokemuksella ryyditetty joukko. Pyrinnön omien juniorien lisäksi joukkueeseen on liittynyt myös Korisliiga joukkueeseen kuuluva ToPon kasvatti Jukka-Pekka Väänänen.
Tällä ryhmällä tavoitteena ei ole mikään muu kuin mestaruus. Valmentajakaksikkona jatkavat edelleen Jarmo Laitinen ja Ismo Niemi.
KTP voitti nuorella ryhmällään ehkä hieman yllättäenkin runkosarjan. Alun perin oli tarkoitus hakea 22-vuotiaiden sarjasta kovia otteluita pääosin A-poikien SM-sarjaan keskittyvälle joukkueelle.
– Meillä on kaksi poikaa, jotka ikänsä puolesta kuuluvat 22-vuotiaisiin. Muuten ryhmä on A-poikia. Alkukaudesta emme satsanneet tähän sarjaan täysillä, vaan tavoitteena oli saada kovia otteluita. Nyt tietenkin tilanne on toinen ja mitali on aina mitali, kertoo KTP:n päävalmentaja Mauri Laiho.
Laiho näkee KTP:n vahvuudeksi joukkueen yhtenäisyyden.
– Olemme harjoitelleen ja pelanneet paljon yhdessä, vain muutama kaveri on käynyt edustusjoukkueen harjoituksissa. Terveystilanne on tällä hetkellä hyvä, joten ihan luottavaisin mielin voimme lähteä loppupeleihin, Laiho sanoo.
Pyrintö ja KTP ovat pelanneet kaudella ottelunsa tasan 1-1. Pyrinnön kokoonpanoon tuo lisävahvuutta Korisliigassa pelannut Antero Lehto, joka ei runkosarjassa ollut 22-vuotiaiden mukana. KTP:n puolella Korisliigakokemusta on Milos Dobrasilla ja Mikko-Petteri Järvisellä.
Edellä mainitut pelurit voivat välieräkohtaamisten lisäksi pelata keskiviikon Korisliigakierroksella vastakkain edustusjoukkueiden kohtaamisessa Tampereella.
– Toivottavasti meidän edustusjoukkueen tilanne on sen verran hyvä, että voimme pitää avainpelaajat 22-vuotiaiden kaikissa otteluissa, sanoo Laiho, joka valmentaa myös A-pojissa.
Namika Lahdella luvassa ”Honka-viikko”
Toisessa välieräparissa pelaavat vanhat kilpakumppanit Namika Lahti ja Tapiolan Honka. Pelurit ovat kohdanneet jo useita kertoja muun muassa A-poikien finaaleissa.
Molempien joukkueiden avainpelaajat kuuluvat niin ikään Korisliigajoukkueiden edustusryhmään, joten alkukausi 22-vuotiaiden sarjassa on pelattu vaihtelevilla kokoonpanoilla.
– Loppupeleissä meillä on varmasti mukana Ilkka Vuori, Vesa ja Ville Mäkäläinen. Toki kolmikko pelaa myös keskiviikkona edustusjoukkueen mukana Honkaa vastaan. Tämä on meille sellainen Honka-viikko, kertoo Namika Lahden 22-vuotiaiden päävalmentaja Sami Toiviainen.
Vuori, Mäkäläiset sekä Toiviainen urakoivat Korisliigan tärkeiden otteluiden lisäksi kaikki 22-vuotiaiden loppupelit.
– Emme ole jokaisessa 22-vuotiaiden ottelussa olleet täydellä miehistöllä, mutta nyt pelataan loppuun asti parhaalla miehistöllä, sillä nämä ottelut ovat pelaajille kuitenkin niitä, joissa on erilainen päämäärä ja panos, ja jotka jäävät mieleen, lisää Toiviainen, joka painottaa Namika Lahden päävalmentajan Lars Ekströmin oppeja myös 22-vuotiaissa.
– Joukkue on asettanut tavoitteekseen mestaruuden ja vaikka yhteinen harjoittelu on ollut vähäistä, niin mahdollisuudet ovat hyvät. Pyrimme pelaamaan samantyyppistä peliä kuin edustusjoukkueessakin, joten pelaajille kuviot ovat tuttuja, Toiviainen sanoo.
Tänä vuonna 22-vuotiaiden sarjassa selkeästi neljä parasta joukkuetta taistelevat kirkkaimmasta mitalista. Tapiolan Honka on onnistunut vaihtelevasta kokoonpanosta huolimatta usean pelaajan voimin. Tästä merkkinä pistetilasto, josta löytyy kahdeksalta pelaajalta yli seitsemän pisteen keskiarvo.
Tasaisesta kokoonpanosta huolimatta Korisliigassa esiintyneiden Petteri Koposen ja Viljami Vanjoen panos tulee olemaan merkittävä Hongalle. Loukkaantumiset ovat vaivanneet molempia pelaajia, joten pelikunto on vielä arvoitus.
Välieristä voittajat selviytyvät finaaliin, joka pelataan seuraavalla viikolla maanantaina 6.3. ja torstaina 9.3. Pronssiottelut ovat samoina pelipäivinä ja mitalin ratkaisee välierien ja finaalien tapaan otteluiden yhteistulos. Kotikenttäetu on läpi sarjan aina paremmin runkosarjassa sijoittuneella joukkueella.
Tulevat välieräottelut:
Ma 27.02. Namika Lahti – Honka Lahden urheilutalo 19:00 Ma 27.02. Pyrintö – KTP Pyynikin palloiluhalli 19:30 To 02.03. Honka – Namika Lahti To 02.03. KTP – Pyrintö
20:30 Karhuvuoren Ureilutalo 19:30
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/poikien_sm-sarjat_i_divisioonat/22-vuotiaiden_miesten_sm-sarja/