– Parker ei vakuuttanut valmennusjohtoa missään vaiheessa, ja siksi katsoimme parhaaksi purkaa sopimuksen jo hyvissä ajoin. Miehestä ei ollut käytännössä mitään hyötyä, ei peleissä eikä harjoituksissa, kertoi Vilppaan puheenjohtaja Keijo Poutiainen.
Seuran ulkomaalaispelaajina jatkavat sarjan ykköstykki Denver TenBroek sekä EU-pelaaja Ramon Sendar.
– Olemme käyneet paljon keskusteluja loppukauden tilanteesta seuran sisällä. Tulevaisuuden kannalta paras vaihtoehto lienee olla hankkimatta enää uutta amerikkalaista, ja antaa nekin minuutit omille nuorille. Se on kuin pistäisi rahaa pankkiin. Viimeisimmät yrittäjät BJ Puckett ja etenkin Cedrich Parker ovat olleet selkeitä pettymyksiä, joiden myötä päätös nykymiehistöllä jatkamiseen vaan vahvistuu, myöntää Poutiainen.
Vilpas on parhaillaan neljäntenä koripalloilun I divisioonassa, ja jatkaa kauttansa ensi sunnuntaina Äänekoskella.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/