Naisten Suomen Cupin mestaruus Peli-Karhuille

Peli-Karhut avasi kotkalaisjuhlan Helsingin Jäähallissa pelatuissa Suomen Cup -finaaleissa tahtovoitolla kotijoukkue Panttereista. Neljän vuoden tauon jälkeen kultakantaan palannut kotkalaisryhmä hallitsi hienokseltaan koko ottelua. Sen riveistä löytyi lisää uusia onnistujia pelin edetessä ja joukkue taisteli hurmoksessa mestaruuteen luvuin 74–67.

Finaali muistutti joukkueiden edellistä kamppailua viime viikonlopulta. Peli-Karhut sai hyvän alun Panttereiden esiintyessä hermostuneesti. Kolmen minuutin pelin jälkeen kotkalaiset johtivat 8-2. Jutta Richter viritteli kotkalaishurmosta viimeistelemällä ajollaan Peli-Karhut viiden pisteen johtoon (20–15) jakson päättyessä.

Toinen kymmenminuuttinen jatkui Peli-Karhujen otteessa. Panttereilla oli vaikeuksia puolustuksensa kanssa ja osumatarkkuus hyökkäyspäässä oli heikkoa. Samaan aikaan PeKa näytti onnistuvan vaikeissakin ratkaisuissa. Jakson puolivälissä Reetta Piiparin kolmen pisteen heitolla kotkalaiset käväisivät 34–23-johdossa. Susanna Rinta piti Pantterit kuitenkin mukana pelissä tehden 14 pistettä ensimmäisellä puoliajalla. Rinnan ja Heli Roukanojan tahtokolmosilla puoliajalle mentiin PeKa:n 40-35-johtolukemissa.

Ensimmäisen puoliajan hahmo oli hieman yllättäen Peli-Karhujen Sanna Keskinen, joka heitti 12 pistettä erehtymättä kertaakaan. Lisäksi hänen puolustuspelinsä oli merkillepantavaa.

– Yllätin ehkä itsenikin tänään. Minulla on ympärillä loistavia pelaajia. Kaikki huomio kiinnittyy usein heihin, jolloin pääsen hyvin hiipimään selän takaa ratkaisuihin, sanoi Keskinen, joka uskoi voitontahdon olleen ratkaisevin ase sunnuntain finaalissa.

Finaalin huipennukseksi muodostui viimeinen kymmenminuuttinen. Pantterit kavensi suurimmillaan jo 15 pisteen tappioaseman kahteen pisteeseen, kun vielä seitsemän minuuttia ottelua oli pelaamatta. Finaalin yksi ratkaisevimmista koreista nähtiin jakson puolivälissä, kun Peli-Karhujen Päivi Kinnari heitti upean kolmen pisteen heiton sisään vieden kotkalaiset viiden pisteen johtoon 66-59. Kinnari otti miltei heti perään ratkaisevan riiston ja PeKa pääsi lopullisesti ottelussa niskan päälle. Kiivasta taistelustaan huolimatta Pantterit ei viittä pistettä lähemmäksi enää päässyt.

PeKa:n laajuus yllätti

Joukkueet pelasivat toisen ja kolmannen neljänneksen tasalukemiin (20–20 ja 13–13), joten ratkaisevat erot syntyivät Peli-Karhujen kovalla alulla ja neljännen jakson onnistumisilla. Auli Nyman pääsi nostamaan mestaruuskannun ja huudattamaan lukuisia kotkalaiskannattajia toisen kerran uransa aikana. Edellinen Suomen Cup –mestaruus on vuodelta 2000.

– Aivan mahtavaa voittaa. Ennakkoon ajateltiin Panttereilla olevan leveämpi materiaali, mutta tulimme tänään laajalla rintamalla voittoon. Yleisö kannusti myös todella hyvin ja sillä on usein uskomattoman suuri merkitys tällaisissa otteluissa, kertoi Nyman.

– Voitimme joukkueena ja otimme tärkeät levypallot. Meillä on ollut myös hyviä treenejä viime aikoina ja tuntuu, että joukkue on täynnä energiaa ja se näkyi tänään, jatkoi Piipari, jolle Cup-mestaruus on uran ensimmäinen.  

Panttereiden paras pelaaja Susanna Rinta oli luonnollisesti pettynyt ja totesi Peli-Karhujen olleen askeleen edellä alusta lähtien.

– Pelimme oli tahmeaa lähes koko ottelun. Toisella jaksolla vain hetken aikaa juoksimme ja pidimme sellaista vauhtia kuin meidän olisi pitänyt. Peli-Karhujen useat onnistujat yllättivät meidät, Rinta kertoi.

Samoilla linjoilla oli myös Panttereiden päävalmentaja Mikko Kurki.

– PeKa oli parempi. Meillä ei ollut liikettä tarpeeksi ja olimme liian arkoja. Vähän samanlainen peli tämä oli kuin viikko sitten. PeKa oli tänään materiaaliltaan meitä laajempi, myönsi Kurki.

Mikko Kurjen isoveli, Peli-Karhujen päävalmentaja Seppo Kurki kiitteli joukkueensa kapteenin Auli Nymanin panosta.

– Auli on meidän joukkueemme tärkein lenkki. Hän saa muutkin pelaajat pelaamaan paremmin, kehui Seppo Kurki konkarikapteeniaan.

– Nuoret pelaajamme ovat saaneet minuutteja koko kauden ja he osoittivat myös tänään olevansa luottamuksen arvoisia. Tänään Kotkassa juhlitaan – vahvasti, vanhempi Kurki lisäsi.

Peli-Karhuista Reetta Piipari heitti finaalissa 18 pistettä ja riisti viidesti. Lindsey Hicks nosteli tärkeitä koreja ja kokosi 17 pistettä. Auli Nyman pussitti 14 pistettä, poimi 12 levypalloa ja antoi viisi koriinjohtanutta syöttöä.

Naisten Suomen Cup -finaalin ottelutilastot löytyvät tästä.