Suomen 15-vuotiaat pojat hävisivät Liettualle toisessa maaottelussa

Suomen 15-vuotiaat pojat hävisivät Liettualle maajoukkuekesänsä toisessa maaottelussa lukemin 84–57. Sudenpennut pysyi ensimmäisen puoliajan pitkään Liettuan tuntumassa, mutta kotijoukkue karkasi ottelun jälkimmäisellä puoliskolla.

Liettua aloitti ottelun tehokkaasti, mutta Suomi onnistui kuromaan eron kiinni toisen kymmenminuuttisen aikana. Jakson viimeiset minuutit käänsivät kuitenkin puolikkaan Liettualle ja tauolle siirryttiin kotijoukkueen 49–39-johdossa.

– Tämä ottelu kallistui opettavaiselle puolelle, jos janan toisessa päässä on tuloksellisuus, päävalmentaja Jyri Lohikoski tiivisti.

– Rankka viikon leiri takana, sen viimeisenä päivänä ottelu, jonka Liettua aloittaa todella tehokkaasti osumalla ensimmäiseen viiteen minuuttiin kolmesti kaaren takaa. 17–18 minuutin kohdalla oltiin taisteltu itsemme peliin mukaan ja peli oli tasan. Valitettavasti toisen jakson viimeiset kaksi minuuttia oli heikkoa pelaamista meillä.

Suomelle kertyi ottelussa 27 menetystä Liettuan 9 menetystä vastaan. Liettua pääsi myös vapaaheittoviivalle 41 kertaa Suomen 9 yritystä vastaan.

– Kovaa pelaamisesta sääntöjen mukaan saatiin iso oppitunti Liettualta. Kolmannen jakson aikana oli hyvä yritys päästä peliin mukaan, mutta tämän jälkeen tuli isompi repsahdus. Liettua haki tänään liikaa hyökkäyslevypalloja ja me emme pystyneet puolustamaan rikkomatta.

Tilastojen valossa Suomelta erottuivat Joel Huuki 12 pisteellä ja 6 levypallolla, Paul Sievers 9 pisteellä ja 6 levypallolla sekä Joonas Myllymäki 8 pisteellä, 4 levypallolla ja 2 syötöllä.

Lohikoski nosti esiin myös onnistumisia tuloksen takaa.

– Yleisesti täytyy sanoa, että tämä oli näiden poikien viides maajoukkueleiri. Kun ne asiat, joita ollaan harjoiteltu, toteutetaan hyvin, niin pelaaminen on ikäluokan ja tason huomioiden oikein hyvällä tasolla. Parhaat hetket ovat hyviä.

– Tänään parhaita hetkiä esitteli koko meidän sentterikolmikko: Joel Huuki, Veeti Ylivainio ja Volter Juslen. Laitahyökkääjäosastolta Emil Asikainen ja Paul Sievers pelasivat hyvät pelit.

Suomen 15-vuotiaiden poikien maajoukkuekesä jatkuu seuraavaksi Kisakalliossa pelattavassa Nordic Openissa.

– Tietysti aina kun maaotteluita pääsee pelaamaan, niin hyvällä ja innokkaalla mielellä lähdetään pelaamaan.

– Keskiviikkona ja torstaina hyvät voimaharjoitukset, sunnuntaina kokoonnutaan Kisakalliossa ja maanantaina ollaan toivottavasti Liettuan marinoimia ja valmiina kaatamaan Tanska.

Neljännekset: 24–21, 49–39, 67–51, 84–57.

Päivitetty