Shawn Huff nakkeli viikonloppuna 14 pistettä Saksan Bundesliigan puolivälierissä, kun Ludwigsburg haastoi avausottelussa Brose Baskets Bambergin väkevästi ennen taipumistaan kahdeksan pisteen tappioon. Turkissa Henrik Dettmannin ja Lassi Tuovin valmentama Besiktas Istanbul tipahti täpärimmällä mahdollisella tavalla pudotuspelikaaviosta.
Mikko Koivisto jäi vaille toista perättäistä EuroChallengen pronssisijaa, kun Frankfurt Skyliners kaatui Euroopan kolmosliigan pronssiottelussa romanialaista Targu-Jiua vastaan luvuin 83–80 (36–34). Italiassa Antero Lehto sivusi piste-ennätystään. Shawn Huff ja Gerald Lee jr. olivat myös pelipäällä.
Gerald Lee junior upotti kaikki kolme kahden pisteen heittoaan ja keräsi kuusi pistettä, kun Murcia narrasi Sasu Salinin edustamaa Gran Canariaa Espanjan ACB-liigan suomalaiskamppailussa. Saksassa Shawn Huffin Ludwigsburg sekä Mikko Koiviston ja Gordon Herbertin Frankfurt Skyliners vahvistivat asemiaan Bundesliigan pudotuspelitaistossa.
Hurjaa tempoa ja fyysisiä otteita on odotettavissa myös Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla, kun runkosarjan voitosta viimeiselle kierrokselle asti kamppaillut Kauhajoen Karhu rynnii hallitsevan mestarin Tampereen Pyrinnön kimppuun. Pyrintö menetti tähtitakamiehensä Antero Lehdon keväällä Italiaan, mutta Kauhajoella varotaan aliarvioimasta ”Punakonetta”.
Kataja Basketin putkeen mennyt kausi 2014/2015 sai lisämausteensa, kun joensuulaisjoukkueen pelaajat komeilevat runkosarjan tehotilastojen kärjessä. Teemu Rannikko nappasi neljännen syöttökuninkuutensa Korisliigassa, kun taas huippuvahvistus Robert Arnold vei selkeästi pisteiden ykkössijan.
Sasu Salin pussitti kolme pistettä, kun Gran Canaria haki tärkeän voiton Espanjan ACB-liigan viikonloppukierroksella Albert Oliverin viimeisen sekunnin hook-heitolla vapaaheittoviivan kulmasta. Viikonlopun tehokkain suomalaispelaaja oli Himkille Kazanissa 14 pistettä pussittanut Petteri Koponen.
Shawn Huff osui kolmoskaaren takaa muikeat viisi kertaa, kun MHP Riesen Ludwigsburg paranteli pudotuspeliasemiaan Saksan Bundesliigassa kaatamalla liigakärki Brose Baskets Bambergin kotonaan. Turkissa Henrik Dettmannin piirtämät kuviot osoittivat taas tehonsa, kun Besiktas jatkoi voittojaan nujertamalla TED Ankaran.
Espanjan ja koko Euroopan kaikkien aikojen mahtiseuroihin kuuluva Real Madrid koki sunnuntaina yllätystappion, kun seitsemän pistettä ja kuusi levypalloa viimeistelleen Gerald Lee jr.:n Murcia peittosi madridilaiset kotikentällään 86–79 (38–39). Voitokkaan suomalaisviikonlopun muihin onnistujiin kuuluivat mm. Petteri Koponen ja Shawn Huff.
Petteri Koponen oli lepovuorossa, mutta BC Himki onnistui uuden espanjalaistähtensä Victor Claverin johdolla kasvattamaan voittosaldoaan VTB-liigassa Krasnye Krylia Samaran kustannuksella. Muut eurokenttien ”suomalaisjoukkueet” kärsivät viikonloppuna tappiot, mutta Shawn Huff osui Saksassa neljästi kaaren takaa.
Henrik Dettmann onnistui katkaisemaan istanbulilaisen Besiktasin pitkäksi venyneen tappioputken Turkin liigassa luotsaamalla joukkueensa 79–81 (47–43)-voittoon Pinar Karsiyakasta. Antero Lehto upotti viisi pistettä Italian debyytissään, Sasu Salinin Gran Canaria shokeerasi FC Barcelonan Las Palmasissa ja Petteri Koponen paukutti 21 pistettä Pietarissa.
Pudotuskamppailua käyvä Tapiolan Honka saa tänään perjantaina vieraakseen Baltian liigan pudotuspeleistä tippuneen, Korisliigan hallitsevan mestarin, Tampereen Pyrinnön. Tapiolan urheiluhallissa pelattava ottelu näytetään suorana nettilähetyksenä sekä VeikkausTV:n että KorisliigaTV:n toimesta.
Baltian liigan välieräpaikkaa hakeva Tampereen Pyrintö saa liigan suurimman mestarisuosikin, yhdeksänkertaisen Latvian mestarin ja kuluvalla kaudella Eurocupia pelanneen BK Ventspilsin vieraakseen keskiviikkona Pyynikille. Pyrinnön on voitettava ottelu vähintään seitsemällä pisteellä mitalipeleihin edetäkseen.
Korisliigan mestaruutta puolustavan Tampereen Pyrinnön kasvatti ja joukkueen kapteeni Antero Lehto siirtyy loppukaudeksi Italian pääsarjassa Serie A:ssa pelaavan Pallacanestro Varesen riveihin. Suomen viime kesän MM-joukkueeseen kuuluneen Lehdon ja Varesen sopimus kattaa loppukauden, jonka jälkeen Lehto siirtyy 1.6. takaisin Pyrintöön, jonka kanssa hänellä on sopimus kauden 2017 loppuun asti.
Kouvot kärsi Korisliigassa sunnuntaina kauden kolmannen kotitappionsa, kun Tampereen Pyrintö haki arvokkaan 88-75 (43-31) -voiton. Täpötäysi 1709 katsojan Mansikka-ahon katsomo näki kuinka Pyrintö pohjusti voittonsa toisella neljänneksellä voittamalla sen 23-12.
Tampereen Pyrintö selvitti tiensä Baltian liigan pudotuspelien toiselle kierrokselle viemällä kahden ottelun yhteistuloksen Valmieraa vastaan 185-157. ”Punakone” kärsi 84-78 (47-42) -tappion Latviassa, mutta ensimmäisen osaottelun 34 pisteen etumatka riitti reilusti jatkopaikkaan pudotuspelien toiselle kierrokselle.
Korisliigan nousijajoukkue Helsinki Seagulls voitti hallitsevan mestarin Tampereen Pyrinnön kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa, mutta perjantaina Helsingissä Pyrintö oli vihdoin parempi 75-72 (32-42).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia