Suomen juniorimaajoukkueet kuittasivat Ruotsin Solnassa pelattavien vuotuisten PM-kisojen toisenakin pelipäivänä kolme voittoa neljästä mahdollisesta. 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt hakivat toiset perättäisvoittonsa Viron kustannuksella ja 16-vuotiaat pojat hakivat turnauksen ensimmäisen voittonsa.
Suomen nuorten maajoukkueet eivät säälineet länsinaapuria Baltic Sea Cupin päätöspäivänä, vaan ”Sudenpennut” jylläsivät neljään komeaan voittoon Ruotsista lauantaina. Suomen 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat selvisivät turnausvoittajiksi omissa ikäluokissaan voitettuaan kaikki kolme otteluaan.
Suomen 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet jyräsivät näyttäviin voittoihin isäntämaa Virosta Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Cupin toisena päivänä. Pojat voittivat ottelunsa 77–45 (39–20) ja tytöt 63–33 (28–19). 18-vuotiaat tytöt puolestaan karkasivat tiiviillä puolustuksellaan kotijoukkueelta 48–40 (31–20).
Vuotuinen Baltic Sea Basketball Cup käynnistyi torstaina Tallinnassa. Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt ja pojat saivat avauspäivänä vastaansa Latvian vastaavien ikäluokkien maajoukkueet. Suomalaisjoukkueista voittoihin selvisivät avauspäivänä 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat, jotka peittosivat Latvian trilleriotteluissa.
Tapiolan Honka eteni vaivatta naisten Suomen cupin välieriin kurittamalla I divisioonaa pelaavaa Tampereen Pyrintöä Pyynikillä pistein 48–80 (27–34). Aiemmin välieräpaikkansa on varmistanut Lappeenrannan Catz.
Tapiolan Hongan naisten joukkue on tehnyt pelaajasopimuksen amerikkalaisen Jordan Greenleafin kanssa. 186-senttinen sisäpelaaja tuo kaivattua vahvistusta SM-sarjakauteen valmistautuvan nuoren joukkueen korin alle.
Suomen juniorimaajoukkueille kirjattiin lauantaina kaksi voittoa, kun 16-vuotiaat pojat kukistivat Valko-Venäjän EM-kisoissa 81–69 (42–32) ja 18-vuotiaat tytöt päättivät oman EM-kisakenraalinsa 58–55 (34–26)-voittoon Englannista. Suomen 20-vuotiaiden miesten ja 16-vuotiaiden tyttöjen ottelut EM-parketeilla päättyivät tappiollisesti.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue haki avausvoittonsa ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa kaatamalla Luxemburgin 89–82 (45–33) ja 18-vuotiaat tytöt karkasivat hyvän toisen neljänneksen turvin Englannilta 72–56 (46–30). 16-vuotiaiden tyttöjen voittokulku B-divisioonan EM-kisoissa katkesi Bulgarialle kärsittyyn 55–70 (32–40)-puolivälierätappioon.
Mikko Larkaksen valmentama Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sisuuntui maanantain niukasta Liettua-tappiostaan ja haki tiistaina 63–68 (26–23, 60–60)-jatkoaikavoiton. Suomi varmisti voittonsa viimeisillä minuuteilla Kaisa Kuisman, Noora Korhosen ja Camilla Grönbergin koreilla.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kiusasi Liettuaa täyden 40 peliminuutin verran Liettuan Anyksciaissa maanantaina pelatussa maaottelussa. Suomi oli rynnistämässä Anni Jämsän johdolla päätösjaksolla rinnalle ja ohi, mutta suoritusvarmempi Liettua vei ottelun 62–67 (32–31).
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pääsivät juhlimaan sunnuntaina ikäluokkiensa Pohjoismaiden mestaruutta Ruotsin Solnassa järjestetyissä PM-kisoissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta nykymuotoisten PM-kisojen historian aikana, kun Suomi voittaa neljästä ikäluokasta kolme mestaruutta.
Kaikki neljä suomalaisjoukkuetta selvisivät omissa sarjoissaan Ruotsin Solnassa pelattavien PM-kisojen sunnuntaisiin loppuotteluihin. Voittajana omasta alkulohkostaan finaaliin selvisi 16-vuotiaiden poikien maajoukkue.
Suomen 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ovat yhä lyömättömiä PM-kisoissa – joukkueet hakivat kolmannet voittonsa perjantaina jyräämällä Norjan. Norjalaisia rankaisi myös 18-vuotiaiden poikien maajoukkue.
Suomen maajoukkueet hakivat torstain PM-kisaotteluista voitot jokaisessa ikäluokassa. Päivän trillerivoitosta vastasivat 16-vuotiaat tytöt, jotka upottivat Olivia Moskarin viime hetken haamukorilla Ruotsin yhdellä pisteellä.
Ruotsin Solnassa järjestettävät vuotuiset nuorten koripallon PM-kisat käynnistyivät keskiviikkona kolmella suomalaisvoitolla. 18-vuotiaat tytöt kurittivat Islantia ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet hakivat päänahat Tanskalta.
Tallinnan Baltic Sea Cup päättyi torstaina kahteen suomalaisvoittoon, kun 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ryöpyttivät Ruotsia omissa otteluissaan. Pojat päihittivät Ruotsin 85–73 (39–27) ja tytöt 56–44 (29–24). Turnaus oli suomalaisittain voitokas, sillä 18-vuotiaiden maajoukkueiden lisäksi 16-vuotiaat tytöt voittivat kolmesta ottelustaan kaksi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia