Lauantai ei tuonut muutosta Suomen naisten koripallomaajoukkueen voitokkaaseen kulkuun Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Ruotsin Arvikassa pelattavassa PM-turnauksessa oli Islannin vuoro nöyrtyä Suomen edessä. Suomi voitti lukemin 77-60 ja on lähellä historian neljättä mestaruuttaan.
Naisten Pohjoismaiden mestaruuskilpailut jatkuivat suomalaisittain voitokkaissa merkeissä perjantaina Ruotsin Arvikassa. Norja oli Suomelle pelkkä suupala ja sinivalkoiset värit jyräsivätkin 74-55-voittoon. Torstaina Suomi kukisti Tanskan.
Naisten koripallomaajoukkue avasi voitokkaasti ja vakuuttavasti Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, jotka pelataan Ruotsin Arvikassa. Suomi kaatoi avauspelissään hienon heittopelin siivittämänä Tanskan lukemin 89-53.
Naisten koripallomaajoukkue aloittaa kesäleirityksensä tulevana viikonloppuna Kotkassa. Samanaikaisesti leirillä on 20-vuotiaiden maajoukkue. Naisten vuoden päätavoite on syyskuussa pelattavissa A-divisioonan EM-karsinnoissa. 20-vuotiaiden naisten tähtäin on puolestaan ikäluokan EM-lopputurnauksessa, joka pelataan heinä-elokuun taitteessa Ranskassa.
Espanjan liigakierroksella nähtiin kaksi ”suomalaisvoittoa”, kun Reetta Piiparin edustama Filtros Mann Zaragosa sekä Kaisa Tuuren Yaya Maria Breogan kaatoivat vastustajansa. Taru Tuukkasen Perfumerias Avenida oli sen sijaan aseeton ottelussa sarjakärki Ros Casares Valencia vastaan.
Suomalaissentterit Kaisa Tuure ja Taru Tuukkanen ottivat yhteen viikonvaihteen Espanjan liigakierroksella. Pidemmän korren veti pelissä Tuure ja hänen joukkueensa Yaya Maria Breogan, joka kaatoi Tuukkasen Perfumerias Avenidan kotonaan 72-65. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä eurokentiltä.
Espanjan naisten koripalloliigassa kaksi kolmesta ”suomalaisjoukkueesta” ylsi viikonvaihteessa voittoihin. Reetta Piiparin edustama Filtros Mann Zaragosa läksytti kotikentällään sarjan häntäpään joukkueisiin lukeutuvaa Arranz Acinasia 86-48-lukemin. Piipari heitti voittajille 11 pistettä.
Espanjan naisten liigassa Kaisa Tuuren edustama Yaya Maria Breogan voitti kotonaan BC Barcelonan lukemin 68-56. Voitto oli pieni yllätys, sillä Barcelona on liigassa toisena ja tappio vasta kauden neljäs. Tuure pelasi Breoganin aloituksessa.
Taru Tuukkanen teki 20 pistettä, otti neljä levypalloa ja antoi kolme syöttöä, kun hänen joukkueensa Perfumerias Avenida päihitti Espanjan liigassa Banco Simeónin vieraissa loppuluvuin 60-53. Myös muut ”suomalaisjoukkueet” ylsivät Espanjan liigakierroksella vierasvoittoihin.
Ensimmäistä ammattilaiskauttaan Espanjan kakkosliigassa pelaava Mari Puustinen pelasi kauden parhaansa viikonvaihteessa, kun hänen joukkueensa E.Santos-Adba kukisti kotonaan Vidgoral-Alumisanin 72-60. Puustinen heitti 15 pistettä, otti kuusi levypalloa ja antoi viisi syöttöä.
Taru Tuukkanen oli hyvässä vedossa Espanjan liigan kärkiottelussa. 189-senttinen suomalainen teki 11 pistettä ja kiskoi huomaansa kymmenen levypalloa. Valitettavasti Tuukkasen edustama Perfumerias Avenida joutui myöntämään sarjakakkosen FC Barcelonan paremmakseen.
Maajoukkuelaituri Michaela Moua jatkoi Sveitsin liigakierroksella hyviä otteitaan. Mouan edustama Martigny-Ovronnaz kukisti ilman suurempia vaikeuksia BC Venice Beach Surseen kotonaan lukemin 82-67.
Suomalaispelintekijä Reetta Piipari oli erinomaisessa vireessä, kun hänen espanjalaisseuransa Filtros Mann Zaragosa käväisi Ranskassa. Piipari pussitti FIBA Euroopan Cupin piste-ennätyksekseen 27 pistettä. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Kolmen suomalaisnaisen valloittama Espanjan liiga pyörähti käyntiin lauantaina täydellä sarjakierroksella. Taru Tuukkasen edustama Perfumerias Avenida nappasi heti kättelyssä vakuuttavan 70-54-vierasvoiton Arranz Acinasista. Tuukkanen kirjautti tehot 13/11.
Pussihukkien naisten joukkue on SM-kauden jälkeen kokenut melkoisen remontin. Pelaajia on lähtenyt ja tullut. Paluumuuttajina ensi vuoden ”hukkakatraassa” nähdään maajoukkuelaituri Jenni Laaksonen sekä Elina Pasola. Nimekkäimmät lähtijät ovat Espanjaan siirtyvä pelintekijä Kaisa Höök, Yhdysvaltoihin suuntaava Joanna Pekonen ja aktiiviuraansa lopetteleva Kaisa Kepsu.
Suomen naisten koripallomaajoukkue otti viikonvaihteessa mittaa todellisesta Euroopan huippujoukkueesta, kun Puola vieraili Suomessa. Puola, Euroopan mestari vuosimallia 1999 ja viime EM-kisojen kuutonen, kukisti Suomen Espoossa, Forssassa ja Vantaalla pelatuissa maaotteluissa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia