Suomen naiset heittivät Tanskan kumoon

Naisten koripallomaajoukkue avasi voitokkaasti ja vakuuttavasti Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, jotka pelataan Ruotsin Arvikassa. Suomi kaatoi avauspelissään hienon heittopelin siivittämänä Tanskan lukemin 89-53.

Ottelun juoni oli alusta saakka selvä. Suomi vei ja Tanska vikisi. Suomen tasapainoiseen esitykseen tuli vain pieni notkahdus kolmannella jaksolla, jonka joukkueet tahkosivat tasapäisesti. Päätösneljänneksellä Suomi pisti jälleen pelivaihteensa silmään. Joukkueen puolustus toimi mainiosti, eikä Tanska saanut aikaiseksi kuin seitsemän pistettä viimeisen kymmenen minuutin aikana. Suomi kirjautti jakson nimiinsä peräti 29-7.

Tanska-ottelu oli vasta naisten maajoukkueen ensimmäinen peli tänä kesänä. Se ei otteissa näkynyt, vaan etenkin heittotyöskentely oli varsin valmiin oloista. Parhaimmassa iskussa oli Susanna Rinta, joka säkitti seitsemästä kolmosestaan neljä pussin pohjaan. Kaikkiaan seitsemän suomalaista onnistui kolmosviivan takaa ja osumatarkkuudeksi muotoutui erinomainen 54 prosenttia (heitot 13/24).

Rinta teki ottelussa kaikkiaan 19 pistettä. Häntä avitti pistetehtailussa Taru Tuukkanen (15/12) ja Reetta Piipari (11/0). Puolustuksen lukkona toimi paluun maajoukkuepaitaan tehnyt Auli Nyman, joka torjui kolme tanskalaisheittoa. Korinalustoilla viihtyvät Tuukkanen ja Nyman löysivät lisäksi hienosti joukkuetovereitaan. Nyman jakeli kuusi ja Tuukkanen viisi koriinjohtanutta syöttöä.

Tanska-pelissä nähtiin myös yksi maajoukkuedebyytti, kun pikakomennuksen PM-kisoihin saanut Alli Arppe pelasi ensimmäisen naisten maaottelunsa. Arppe korvasi Suomen kokoonpanossa Kaisa Tuuren, joka joutui vetäytymään matkalta kotona sattuneen haaverin vuoksi. Arppe teki debyytissään kuusi pistettä.

Naisten Pohjoismaiden mestaruudesta on pelattu viimeksi vuonna 2000, jolloin Suomi voitti kautta aikain kolmannen mestaruutensa. PM-turnaus jatkuu perjantaina Suomen osalta ottelulla Norjaa vastaan.

Tanska – Suomi 53 – 89 (32-49), naisten PM-kilpailut, Arvika, Ruotsi 12.8.2004

Reetta Piipari 11/0
Elina Pasola 3/0
Kaisa Höök
Susanna Rinta 19/5
Mari Puustinen 3/0
Sanna Puskala 7/3
Siiri Nuutinen 8/1
Jenni Laaksonen 4/0
Auli Nyman 6/7 /6 syöttöä/3 torjuntaa
Michaela Moua 7/1
Alli Arppe 6/0
Taru Tuukkanen 15/12 /5 syöttöä

Suomen heittoprosentit: 2P 47,6 % (20/42), 3P 54,2 % (13/24). Flunssainen Kaisa Höök ei pelannut.

Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/