Teemu Rannikon edustamalla Euro Rosetolla ei juuri nyt mene hyvin. Roseto on kärsinyt Italian liigan viidellä viime kierroksella neljä tappiota ja pian sen asema liigan kärkiviisikossa alkaa olla uhattuna. Tuoreimman tappion Rosetolle ojensi sunnuntaina Scavolini Pesaro, joka piti puolensa kotikentällään lukemin 96-89.
Suomalaiset naisammattilaiset olivat viikonloppuna erinomaisessa vireessä eurokentillä. Espanjan liigassa Taru Tuukkanen avitti 14 pisteellään ja peräti 16 levypallollaan Symel Tenerifen 70-64-kotivoittoon Avenidasta. Tuukkasta säesti mainiosti Kaisa Tuure, joka pelasi debyyttiottelunsa Tenerifen paidassa.
Euroopan koripallosarjat ovat palanneet normaaliin rytmiinsä maaottelutauon jälkeen. Sunnuntaina suomalaisammattilaisista parhaiten onnistuivat Hanno Möttölä ja Jukka Matinen, jotka avittivat henkilökohtaisilla suorituksillaan joukkueensa vierasvoittoihin.
Pelikaudella 2002-03 yhdeksän suomalaista naiskoripalloilijaa pelaa ulkomailla. Keskiviikkona Tampereella jatkuvissa EM-karsinnoissa maajoukkuetta heistä on vahvistamassa kaksi; Taru Tuukkanen ja Michaela Moua. Kyseinen kaksikko on seurajoukkueissaan tottunut suuriin pelimääriin ja vastuuta on luvassa myös maajoukkueessa.
Suomen Koripalloliitto järjesti keskiviikkona median edustajille naisten 21.9. käynnistyvän SM-sarjan infotilaisuuden. Sarja-avaukseen liittyvien tunnelmien lisäksi joukkueiden edustajilla oli muutamia uutisia kerrottavanaan. Seuraavassa katsaus tilaisuuden uutisantiin.
Pussihukkien miesten SM-sarjajoukkueen laituri, Kimmo Muurinen, 21, vaihtaa Suomen maisemat uusiin. Hän on saanut neljän vuoden täyden koripallostipendin Arkansas-Little Rockin yliopistoon, jonne Muurinen siirtyy jo ensi kaudeksi.
Kolmen suomalaisnaisen edustama Xavier kärsi yllätystappion yliopistokoripalloilun NCAA-mestaruusturnauksen ensimmäisellä kierroksella. Dramaattisten loppuhetkien jälkeen Taru Tuukkanen, Reetta Piipari ja Elina Pasola joutuivat poistumaan kentältä 72-73-häviö niskassaan.
Suomalaisilla naiskoripalloilijoilla Taru Tuukkasella ja Reetta Piiparilla menee lujaa – todella lujaa – Yhdysvaltain yliopistokoripallosarjassa. Heidän joukkueensa Xavier valtasi varhain tiistai-aamuna Atlantic 10 -konferenssin mestaruuden ja ansaitsi näin paikan 64 parhaan yliopiston mestaruusturnauksessa NCAA:ssa.
Naisten yliopistokoripalloilussa tiensä jo 32 parhaimman joukkoon selvittäneen kolmen suomalaispelaajan Xavierin tie nousi pystyyn, kun valtakunnan neljänneksi rankattu Connecticut löi sen keski-idän NCAA-turnauksen toisella kierroksella niukasti 86-84.
Naisten koripallomaajoukkueen sentteri Taru Tuukkanen oli suuressa roolissa, kun Xavierin yliopistojoukkue selviytyi 32 parhaan joukkoon naisten yliopistokoripalloilussa lyömällä Florida Internationalin lukemin 85-71 (45-34).
Suomen Koripalloliiton juhlavuosi lähtee käyntiin hyvissä merkeissä. Liiton 60. toimintavuosi lähtee liikkeelle tasapainoisen 15,2 miljoonan markan budjetin kanssa. Lisäksi lajin asema on vakaalla pohjalla ja koripallon suosio on harrastajamäärien valossa kasvussa. Koripalloa harrastaa Suomessa yli 100.000 pelaajaa, joista rekisteröityneitä yli 16.000. Juhlavuosi tuonee mukanaan uuden ennätyksen harrastajamäärissä. Lajin tulevaisuus näyttää 2000-luvulle siirryttäessä erinomaiselta, sillä lajin…
Naisten olympiajoukkue kärsi kolmannen tappionsa ja saavutti toisen voittonsa käynnissä olevalta Yhdysvaltain kiertueeltaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia