Naisten NCAA:ssa nähtiin suomalaisonnistumisia, kun Lotta Vehka-aho johdatti Florida Atlanticin yhden pisteen voittoon viime sekunnin kaukoheitollaan ja Nenna Lindström teki onnistuneen debyyttinsä ykkösdivisioonan parketeilla.
Naisten NCAA-kausi alkoi suomalaisittain hyvinkin voitokkaasti, kun peräti kahdeksan pelaajaa pääsi juhlimaan avausvoittoa.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n kausi 2019-20 pyörähtää käyntiin tiistaina 5. marraskuuta. Suomalaisnaisten vahva edustus Atlantin takana jatkuu ja kauden kiinnostavimpiin nimiin kuuluvat viime syksynä Georgia Techin kovaan kokoonpanoon murtautunut Lotta-Maj Lahtinen sekä yliopistoparkettien uudet kokelaat Sara Bejedi ja Lotta Vehka-aho.
Lotta-Maj Lahtinen ja Marika Korpinen saivat kokea yliopistosarjan pudotuspelien tylyyden, kun molempien kausi päättyi niukan tappion seurauksena.
Naisten NCAA:ssa konferenssien runkosarjat lähenevät loppuaan ja tulivat muutamien suomalaisnaisten osalta päätökseen jo viikonlopun aikana. Ottelut jatkuvat pudotuspelien muodossa.
Naisten NCAA:ssa Elina Koskimiehellä oli tehokas 18 pisteen ilta Americanin yltäessä jo neljänteentoista peräkkäiseen voittoonsa. Joukkue on kärsinyt Patriot League-konferenssissa vain yhden tappion.
Naisten NCAA:ssa Nina Augustin palautti Robert Morrisin takaisin voitonkantaan upottaen 18 pistettä. Elina Koskimiehen American nappasi Patriot Leaguen trillerissä jo 13. peräkkäisen voittonsa.
Naisten NCAA-parketeilla Nina Augustinin Robert Morris ja Elina Koskimiehen American ylsivät konferensseissaan jo 11. peräkkäisiin voittoihin.
Hofstran Marianne Kalin ylsi naisten NCAA-parketeilla kauden ensimmäiseen tupla-tuplaansa joukkueen napatessa konferenssissaan tärkeän avausvoiton. Nina Augustin tehoili Robert Morrisin paidassa 14 pistettä johdattaen joukkueensa seitsemänteen peräkkäiseen voittoon.
Elina Koskimies ja Nina Augustin esittivät loisto-otteita molempien johdattaessa joukkueensa jo viidenteen peräkkäiseen voittoon naisten NCAA:ssa. Lotta-Maj Lahtinen sai vastuuta kovassa paikassa Georgia Techin napatessa taisteluvoiton Syracusesta.
Nina Augustin vei naisten NCAA-kauden neljännen suomalaiskohtaamisen Robert Morrisin murskatessa Ella Väätäsen Long Islandin. Viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat myös kaksinumeroisille lukemille yltäneet Elina Koskimies sekä Lotta-Maj Lahtinen.
Välipäivien NCAA-otteluissa tehokkaimpiin suomalaisnimiin lukeutuivat San Franciscon Kia Vaalavirta sekä George Masonin Marika Korpinen.
Naisten NCAA-kentillä Nina Augustin nakutti kauden korkeimmat pistelukemansa Robert Morrisin palatessa voittojen tielle. Lotta-Maj Lahtinen osoitti monipuolisuuttaan Georgia Techin ottaessa kauden kahdeksannen voittonsa.
Yhdysvalloissa naisten NCAA:ssa toista kauttaan pelaava Marika Korpinen jatkoi lupaavia esityksiään George Masonin kotivoittoon päättyneessä ottelussa. Sara Rokkasen Toledo ja Lotta-Maj Lahtisen Georgia Tech pysyttelivät voittojen tiellä.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n alkuviikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat kaksinumeroisille luvuille heittäneet Sara Rokkanen, Elina Koskimies, Marianne Kalin ja Kia Vaalavirta.
Naisten yliopistoparketeilla NCAA:ssa Kia Vaalavirta ja Marianne Kalin ylsivät molemmat kymmeneen pisteeseen. Manhattanin Tuuli Menna jäi pisteen päähän tupla-tuplasta.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia