Naisten maajoukkueen taistelu PM-kullasta käynnistyy myöhään torstai-iltana Suomen ja Tanskan välisellä maaottelulla Oslossa. Tulikasteensa naisten maajoukkueessa Tanska-ottelussa saa peräti kolme ensikertalaista: Emmi Leino, Annika Holopainen sekä Sofia Pelander.
Anton Mirolybovin debyyttiottelu naisten maajoukkueen päävalmentajana päättyi voitokkaasti, kun Suomi löi Oslossa pelattavien PM-kisojen avausottelussa alkuvaikeuksien jälkeen Tanskan numeroin 89-78 (59-46). Suomen pirtein pelaaja PM-avauksessa oli ensimmäisellä puoliskolla täysin pitelemätön Taru Tuukkanen 22 pisteellään ja 10 levypallollaan.
Suomen naisten maajoukkue pelaa kesän ensimmäiset maaottelunsa 24.–27.5. Norjan Oslossa järjestettävissä PM-kisoissa. Joukkueen uusi päävalmentaja Anton Mirolybov uskoo joukkueen löytäneen ensimmäisten leiripäivien aikana jyvän tulevissa EM-karsinnoissa vaadittavasta intensiteetistä.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pääsivät juhlimaan sunnuntaina ikäluokkiensa Pohjoismaiden mestaruutta Ruotsin Solnassa järjestetyissä PM-kisoissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta nykymuotoisten PM-kisojen historian aikana, kun Suomi voittaa neljästä ikäluokasta kolme mestaruutta.
Kaikki neljä suomalaisjoukkuetta selvisivät omissa sarjoissaan Ruotsin Solnassa pelattavien PM-kisojen sunnuntaisiin loppuotteluihin. Voittajana omasta alkulohkostaan finaaliin selvisi 16-vuotiaiden poikien maajoukkue.
Suomen 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ovat yhä lyömättömiä PM-kisoissa – joukkueet hakivat kolmannet voittonsa perjantaina jyräämällä Norjan. Norjalaisia rankaisi myös 18-vuotiaiden poikien maajoukkue.
Suomen maajoukkueet hakivat torstain PM-kisaotteluista voitot jokaisessa ikäluokassa. Päivän trillerivoitosta vastasivat 16-vuotiaat tytöt, jotka upottivat Olivia Moskarin viime hetken haamukorilla Ruotsin yhdellä pisteellä.
Ruotsin Solnassa järjestettävät vuotuiset nuorten koripallon PM-kisat käynnistyivät keskiviikkona kolmella suomalaisvoitolla. 18-vuotiaat tytöt kurittivat Islantia ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet hakivat päänahat Tanskalta.
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet avaavat vuoden maajoukkuekesän 2012 tällä viikolla Ruotsin Solnassa järjestettävissä PM-kisoissa. Viime keväänä Suomen 16-vuotiaat voittivat PM-kultaa niin poikien kuin tyttöjenkin sarjoissa.
Koripallon A-nuorten Suomen mestaruuksien kohtalot 2012 ratkesivat tiistaina. Helsingin NMKY kaappasi A-poikien mestaruuspystin haltuunsa kaadettuaan jännitysnäytelmäksi kasvaneessa kolmannessa finaalissa Tapiolan Honka Akatemian tuloksella 86-82 jatkoajan jälkeen. A-tytöissä Honka venyi mestaruuteen hakemalla ratkaisufinaalissa vieraskentältä 71-59-voiton WB/Capitalsista.
Helsingin NMKY:n A-pojat sekä Tapiolan Hongan A- ja B-tyttöjen joukkueet selvittivät sunnuntaina tiensä ikäluokkiensa finaaleihin. B-poikien välieräotteluissa puolestaan KTP ja Namika Lahti tasoittivat ottelusarjat ToPoa ja Honkaa vastaan.
Suomen naisten maajoukkueen uusi päävalmentaja Anton Mirolybov on nimennyt maajoukkue-ehdokkaiden listalleen kaikkiaan 26 pelaajaa. Viime vuosien profiilipelaajien lisäksi listassa on peräti kymmenen ensikertalaista. Naisten maajoukkuekesä alkaa 10.–13. toukokuuta Tikkurilassa järjestettävällä leirillä. Ennen EM-karsintoja (13.6.-14.7.) Suomi pelaa PM-kisat Oslossa ja kohtaa kotiyleisön edessä Viron ja huippumaa Liettuan.
Tallinnan Baltic Sea Cup päättyi torstaina kahteen suomalaisvoittoon, kun 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ryöpyttivät Ruotsia omissa otteluissaan. Pojat päihittivät Ruotsin 85–73 (39–27) ja tytöt 56–44 (29–24). Turnaus oli suomalaisittain voitokas, sillä 18-vuotiaiden maajoukkueiden lisäksi 16-vuotiaat tytöt voittivat kolmesta ottelustaan kaksi.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi voittojaan kansainvälisessä Baltic Sea Cupissa peittoamalla keskiviikkona Viron 61–52 (31–25). Viron kaatoivat myös 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet, jotka avasivat turnauksen voittotilinsä.
Tallinnan perinteinen junioriturnaus Baltic Sea Cup käynnistyi suomalaisittain tiistaina neljän maaottelun merkeissä. Suomalaisjoukkueista voittoon ylsi 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka karkasi päätösjaksolla Latvialta vieden 63–57 (26–32)-voiton.
Pronssia naisten SM-sarjassa viime kaudella voittanut Espoo Team luottaa tuttuihin kasvoihin alkavalla pelikaudella. Joukkueen runko on valmennusjohtoa myöten pysynyt koossa. Ainoana täysin uutena pelaajana joukkueeseen liittyy nuorten maajoukkuepelaaja Emmi Leino.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia