Korisliigaa johtava ToPo otti lauantaina jo kahdeksannen perättäisen voittonsa, kun Kauhajoen Karhu kellistyi Helsingissä tuloksella 84-78 (42-37). ToPo johti peliä koko ajan, mutta vain kolme kertaa toistaiseksi voittanut Karhu antoi kärkijoukkueelle odotettua tiukemman vastuksen.
Kauhajoen Karhun Korisliiga-joukkue ei aikaillut uuden takamiehen hankkimisessa. Seura on kiinnittänyt viime viikolla loukkaantuneen Alonzo Evansin tilalle 22-vuotiaan Daryl Hudsonin. Hän tulee Howardin yliopistosta, joka on NCAA I divisioonan koulu.
Korisliigaan noussut Kauhajoen Karhu on kiinnittänyt miehistöönsä Alonzo Evansin. Evans on takamieheksi suhteellisen kookas, 193-senttinen pelaaja. Hän on 26–vuotias ja tuo näin myös hieman kokemusta nuoreen Karhu-sikermään.
Kauhajoen Karhun Korisliiga-joukkue on kiinnittänyt toiseksi ulkomaalaisvahvistuksekseen Cedric McGowanin. Parimetrinen McGowan on Cincinnatin yliopiston kasvatti, joka valmistui opinahjostaan viime keväänä.
Korisliigan sarjanousija Kauhajoen Karhu on kiinnittänyt ensimmäinen ulkomaalaispelaajan liigamiehistöönsä. Josh Gross (200 cm, 105 kg) liittyy Karhun vahvuuteen elokuussa.
Uudenkaupungin Korihait järjesti kaupunkifestivaali Merefestien yhteydessä Suomen ensimmäisen beackoris -turnauksen. Turnaukseen ilmoittautui määräaikaan mennessä maksimimäärä joukkueita eli 15. Tulijoita olisi ollut lopulta parisenkymmentä, mutta tilan puute esti suuremman osanottajamäärän ensimmäisenä vuotena.
Korisliigan sarjanousija Kauhajoen Karhu jatkaa joukkueensa täydennystä. Uusin tulokas on 16-vuotiaiden maajoukkuepelaaja Santeri Latvala, jonka kasvattajaseura on Vimpelin Veto. Aiemmin Karhu rekrytoi 20-vuotiaiden maajoukkueeseen nimetyn Kwamena Bracen.
Mielenkiintoisempaa päätöstä ei sarjamuotoinen kilpailu voi saada kuin tulevana lauantaina nähdään miesten I divisioonassa. Divarin kärkijoukkueet Turun NMKY ja Kauhajoen Karhu iskevät loppuunmyydyn katsomon edessä yhteen päätöskierroksella panoksenaan divarin voitto ja sen tuoma suora nousu Korisliigaan.
Kauhajoen Karhu ja Forssan Koripojat löytyvät miesten I divisioonan sarjataulukon kärkisijoilta, kun runkosarja päättyy 17.3.2007. Näin ainakin, mikäli on uskominen divarijoukkueiden valmentajien veikkauksia. Koris.net istutti valmentajat ”piinapenkkiin” kysyäkseen 23.9. käynnistyvän sarjan ennakkotunnelmista.
Kauhajoen Karhun kokoonpano miesten I divisioonaan tulevalle kaudelle on valmis. Joukkueessa tulee olemaan 13 pelaajaa ja kolme valmentajaa. Tavoitteekseen Kauhajoki on asettanut divisioonan voiton ja sen tuoman suoran nousun Korisliigaan.
Miesten I divisioona on kallistumassa loppusuoralle. Kierroksia on jäljellä kolme, ja ratkaisuja suuntaan jos toiseen nähdään jo tulevana viikonloppuna kahden ottelun pakettina.
Kauhajoen Karhun joukkue on lähes valmis I divisioonaan. Pelaaja sopimuksia on koossa yhdeksän kappaletta. Valmennuksesta vastaa nyt myös paluun kentälle tekevä Greg Gibson.
Miesten SM-Koriksessa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Robin Greyn kanssa. Saksalainen Grey oli kuluneella kaudella SM-korintekijätilaston kymmenes.
Miesten SM-Koriksessa pelaava Uudenkaupungin Korihait on solminut 1+1-vuotisen valmentajasopimuksen Gerald Leen kanssa. Loisteliaan pelaajauran omaava Lee, 53, aloittaa kolmannen kautensa Korihaiden peräsimessä.
Miesten SM-Koriksessa pelaavaa Uudenkaupungin Korihait on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen takamies Juho Terhon kanssa. Terho siirtyy Korihaihin SM-sarjaan nousseesta turkulaisjoukkue Aura Basketista.
Miesten SM-Korikseen takaisin noussut Uudenkaupungin Korihait on solminut 1+1 -vuotisen sopimuksen Heikki Saariston kanssa. Heikki Saaristo on 20-vuotias ja 191-senttinen heittävän takamiehen paikkaa pelaava Korihaiden oma kasvatti.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia